Liikuntarajoitteisen puolisonsa murhan yrityksestä syytetty mies määrättiin mielentilatutkimukseen

Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi torstaina mielentilatutkimukseen miehen, jota syytetään liikuntarajoitteisenpuolisonsamurhanyrityksestä. Hän oli itse pyytänyt tutkimusta.

Oikeuden mukaan mies yritti tappaa puolisonsa tyynyllä tukehduttamalla tai kuristamalla. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen ja rangaistukseen sen jälkeen, kun mielentilatutkimus on valmistunut.

Mies oli ehdottanut puolisolleen lääkkeillä ja alkoholilla tehtävää yhteistä itsemurhaa. Mies kertoi oikeudelle ajatelleensa, että näin nainen "ei jäisi yksin", kun hän surmaa itsensä. Hän oli naisen omaishoitaja.

Kun nainen oli kieltäytynyt, mies oli käynyt hänen kimppuunsa.

Syyttäjä vaatii miehelle 6,5 vuoden vankeutta. Oikeuden mukaan mielentilatutkimus on perusteltu, koska teko oli miehen henkilöhistoriaan nähden poikkeuksellinen. Sen lisäksi käsittelyssä on tullut ilmi seikkoja, jotka oikeuden mukaan antavat aihetta epäillä miehen syyntakeisuutta tekohetkellä.

Lue myös:

    Uusimmat