Mainos

Liikkuuko Lontoossa kissojen ja kanien sarjamurhaaja? Ruumiit löydetään ilman päätä ja häntää

Suur-Lontoon alueella selvitetään mysteerisiä eläinkuolemia, jossa tuntematon henkilö tai henkilöt silpovat kissoja, kettuja ja kaneja palauttaen leikellyt ruumiit takaisin eläimen kotipaikan lähelle. Asiasta kertoo SkyNews.

Tähän mennessä eläimiä on löydetty silvottuina yli 360. Eläimiltä on yleensä löydetty ilman päätä, jalkoja tai häntää, jotka on leikattu irti.

Scotland Yard on yrittänyt selvittää tapahtumia vuodesta 2015 lähtien yhteistyössä paikallisten eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Pidätyksiä ei tähän mennessä ole tehty, mutta poliisilla on lista henkilöistä, jotka voivat liittyä tapaukseen. Samalla ilmi tulleiden tekojen määrä on kasvanut vuosittain ollen joulukuun puolivälissä noin 250.

Vaikka tapahtumat eivät tämänhetkisen tiedon mukaan ole vaarantaneet ihmisiä, ei sitä pidetä poissuljettuna. Tappajan uskotaan saavan jonkinlaista mielihyvää teoistaan.

– On tunnettu yhteys sarjamurhaajien ja eläinten vahingoittamisen välillä, asiaa tutkiva poliisi kertoo.

– Huolena on se, että tappaja lakkaa saamasta tyydytystä ja laajentaa hyökkäykset ihmisiin, erityisesti haavoittuvaisiin naisiin ja tyttöihin, hän sanoo.

Eläinsuojelujärjestöt PETA ja Outpaced lupaavat yhteensä 10 000 punnan palkkiota tekijän kiinniottoon johtavasta vihjeestä.

Eläinten sarjatappajasta kertoi suomeksi aiemmin Helsingin Sanomat.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.