Liikenne- ja viestintäministeri Marin keskeyttää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen valmistelun

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) keskeyttää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen valmistelun. Asiasta kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Keskeytyksen taustalla on esimerkiksi Helsingin seudun liikenteen (HSL) selvitys Järvenpään liittämisestä HSL:n toimivalta-alueeseen. Liitoksen myötä kilpailutettava kokonaisuus ja sen lipputulot muuttuisivat merkittävästi.

Myöskään kilpailutuksen edellyttämiä yhtiöjärjestelyjä ei ole tehty, ministeriö katsoo. Yhtiöjärjestelyt koskevat Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä käytettävien VR:n junakaluston ja asemakiinteistöjen eriyttämistä.

– Valmistelun aikana on käynyt ilmeiseksi, ettei kilpailutuksessa voida edetä suunnitellusti, ministeriö sanoo tiedotteessa.

Eriyttämistä varten liikenneministeriön alaisuuteen perustettiin kalusto- ja kiinteistöyhtiöt, joihin oli määrä siirtää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä käytettävät VR:n junat ja varikkorakennukset.

Kilpailutetun junaliikenteen oli määrä aloittaa juuri Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä. Tarkoituksena oli, että kilpailutettu liikenne alkaisi Etelä-Suomen raiteilla kesällä 2022.

VR:llä on yksinoikeus Suomen henkilöjunaliikenteessä vuoden 2024 loppuun. Yksinoikeus ei koske HSL:n lähiliikennettä.

HSL:n kilpailutus on parhaillaan käynnissä, ja liikennöitsijä varmistuu todennäköisesti keväällä 2020, ministeriö sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat