6 500 venäläistä tuli Suomeen maitse torstaina: "Normaalisti öisin hiljenee – nyt liikenne kaikilla rajanylityspaikoilla on ollut jatkuvaa"

2:14
Katso video: Liikenne itärajalla rajavartioston mukaan vilkastunut, mutta tilanne on hallinnassa.

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan rajatilanne on hyvin hallinnassa. Liikenne Venäjältä Suomeen on kuitenkin selvästi tavallista vilkkaampaa.

Liikenne itärajalla on vilkastunut Venäjän ilmoitettua keskiviikkona osittaisesta liikekannallepanosta.

– Viime päivinä matkustajia on tullut rajan yli normaalia vilkkaammin. Jos verrataan vaikka eilistä torstaita, se oli kuin vilkas lauantaipäivä. Jos viikon takaiseen verrataan, niin yli 2 000 henkeä enemmän kuin normaalina torstaipäivänä, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkari.

Osalla rajanylityspaikkoja Suomeen tulijoita on ollut jonoksi asti. 

– Normaalisti rajaliikenne hiljenee öisin, mutta nyt kaikilla rajanylityspaikoilla liikenne on ollut jatkuvaa. Toki maasta lähtevä puoli on rauhoittunut, mutta maahan saapuva liikenne on edelleen vilkasta. Etenkin Vaalimaalla ja Nuijamaalla jonoja on muodostunut, Imatralla taas on vain muutamia autoja jonossa.

Jukka Lukkarin mukaan rajaliikenne vilkastuu normaalisti viikonloppuisin.

– Saa nähdä, onko tässä samanlainen kasvava käyrä viikonloppuna. Rajatilanne on hyvin hallinnassa, teemme normaalisti rajatarkastuksia ja pystymme käsittelemään kaikki maahan saapuvat, apulaiskomentaja sanoo.

– Tuleva viikonloppu antaa kuvaa siitä, miten liikenne alkaa kehittyä lähiaikoina.

Maahan saapuvien määrä ei ole Lukkarin mukaan vielä iso.

– Tällaisia päiviä meillä on ollut jo viime viikkoina. Totta kai on selvää, että odotusajat ovat välillä pidempiä. Schengen-rajasäännösten mukaiset tarkastukset tehdään, se ottaa välillä aikaa, mutta kyllä jonot siitä sulavat.

Lukkarin mukaan vielä on vaikea arvioida, onko kyseessä hetkellinen piikki vai pysyvämpi olotila.

– Tällä hetkellä on monenlaisia syitä lähteä Venäjältä liikkeelle. Turismi on toki pääsyy, mutta tällä hetkellä ainakin näyttää, että liikenne on vilkasta ja se voi hyvinkin lisääntyä lähitulevaisuudessa, apulaiskomentaja toteaa.

Torstaina Suomeen 6 470 venäläistä

Venäjä ilmoitti liikekannallepanosta keskiviikkona. Kremlin päätös ei tullut Suomelle yllätyksenä, sanoo sisäministeriö.

Suomen turvallisuusviranomaiset seuraavat tilanteen kehittymistä "tarkasti", ministeriö sanoo.

– Keskiviikosta alkaen liikenne Suomen itärajalla on vilkastunut. Osittainen liikekannallepano todennäköisesti nostaa maltillisesti Suomeen suuntautuvaa maahantuloa, kun liikekannallepanon piiriin kuuluvia pyrkii poistumaan Venäjältä lähipäivinä ja viikkoina, sisäministeriö tviittaa.

Maarajan yli Suomeen saapui torstaina 6 470 venäläistä, Rajavartiolaitos kertoo. Maanantaina ennen liikekannallepanon julistusta maarajan ylitti noin 3 000 venäläistä. Luvattomia ylityksiä ei torstaina tapahtunut, Rajavartiolaitos sanoo.

– Teemme jokaiselle saapujalle perusteellisen tarkastuksen, Rajavartiolaitos kirjoittaa Twitterissä.

Venäjältä Suomeen suuntautuviin liikennemääriin vaikuttaa jatkossa se, rajoittaako Venäjä maastalähtöä niiden osalta, joita liikekannallepano koskee, sisäministeriö arvioi.

Sisäministeriön mukaan Sanna Marinin (sd.) hallitus etsii kansallista ratkaisua venäläisen turismimatkailun estämiseen. Selvityksessä on "erilaisia vaihtoehtoja".

Venäläisten turvapaikkahakemuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, sisäministeriö toteaa.

– Tänä vuonna venäläiset ovat jättäneet reilut 400 hakemusta (viime vuosina 200–500 vuosittain). Asevelvollisuus tai liikekannallepano ei suoraan ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua, ministeriö kirjoittaa.

– Suojelua voi saada, jos hakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi esim. poliittisen mielipiteen vuoksi. Jos asepalveluksessa joutuu tekemään sotarikoksia, suojeluun voi olla perusteita. Lisäksi palveluksesta kieltäytymisen täytyy johtaa rangaistukseen.

Juttua päivitetty 23.9. kello 11.28: Lisätty väliotsikon jälkeinen osa.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja