Lewis Hamiltonilta hätkähdyttävä tokaisu F1-lehdistöhuoneessa: "En tiedä, olenko täällä ensi vuonna"

Kovaa vauhtia kohti seitsemättä F1-mestaruuttaan kohti etenevä Lewis Hamilton kertoo, ettei ole lainkaan varma siitä, onko hän mukana sarjassa enää ensi kaudella.

Hamilton ajoi voittoon Italian Imolassa ja kasvatti MM-johtonsa tallikaveriinsa Valtteri Bottakseen jo 85 pisteeseen, kun kautta on ajamatta vielä neljä osakilpailua.

Brittikuski ei ole vieläkään allekirjoittanut sopimusta uudesta kaudesta Mercedeksen kanssa, mutta hän on aiemmissa kommenteissaan pitänyt itsekin asiaa lähinnä muodollisuutena.

Nyt Hamilton laukoi mielenkiintoisen lausunnon, kun häneltä kysyttiin mielipidettä tallipäällikkö Toto Wolffin aiempaan kommenttiin uuden tallipomon etsimisestä.

– En edes tiedä, olenko täällä ensi vuonna, joten se ei huoleta minua tällä hetkellä, Hamilton täräytti.

Hamilton kertoo ymmärtävänsä hyvin, mistä Wolffin pohdinta taustalle vetäytymisestä tulee. 14 vuotta sarjassa ajanut mestarikuski on alkanut itsekin miettiä vaihtoehtoja.

– Olemme olleet täällä pitkän, pitkän ajan. Voin todellakin ymmärtää, että haluaa vetäytyä ja antaa enemmän aikaa perheelle ja muille jutuille, Hamilton jatkoi.

Hamiltonilta kysyttiin vielä, kuinka realistisena hän näkee sen, ettei olisi mukana enää ensi kaudella.

– Olemme nyt marraskuussa ja tuntuu hullulta, ettei joulu ole enää kaukana. Tietysti tunnen oloni mahtavaksi ja tuntuu, että voisin jatkaa vielä kuukausia.

– Joten, en tiedä. Mainitsit Toton ja parasta ennen -päivämäärän. Haluaisin olla täällä ensi vuonna, mutta mitään takuita siitä ei ole. Minua houkuttaa moni asia uran jälkeisessä ajassa, joten aika näyttää, Hamilton kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat