Lentoyhtiön mokalla erikoiset seuraukset – nainen oli lentokoneen ainoa matkustaja

Beth-niminen nainen oli lopulta ainoa matkustaja lennolla seuranaan vain kaksi lentäjää ja lentoemäntä.

Beth VerSteeg julkaisi Redditissä iloisen kuvan itsestään tyhjässä lentokoneessa. Bethin mukaan hänen oli määrä matkustaa New Yorkin Rochesterista Washingtoniin, mutta hänen alkuperäinen lentonsa peruttiin, ja naiselle kerrottiin, että hänen uusi lentonsa lähtisi tunteja myöhemmin keskiyöllä.

Kun Beth saapui lennolleen, hän kuitenkin huomasi, ettei paikalle ollut saapunut muita matkustajia.

– Tajusin, että jokin oli vialla, kun olin ainoa henkilö odotusaulassa 45 minuuttia ennen lähtöä, Beth kirjoitti Redditissä.

Eräs lentokentän virkailijoista tulikin kysymään naiselta, oliko kyseinen lento todella se, jota hän odotti. "Tiesin, että näin tapahtuisi", virkailija oli todennut Bethin vastattua myöntävästi.

Kävi ilmi, että pian alkuperäisen lennon peruunnuttua oli ilmoitettu, että keskiyön lentoa aikaisemmalla lennolla olikin tilaa virkailijoiden tajuttua öisen lennon olevan tarkoitettu vain henkilökunnan siirtämiseen uuteen kohteeseen. Beth oli kuitenkin ehtinyt tässä vaiheessa jo lähteä odottamaan yölentoa vanhemmilleen. Naiseen ei myöskään otettu yhteyttä muutoksen johdosta.

Niinpä Beth matkusti yksin lennolla seuranaan vain lentoemäntä ja kaksi lentäjää.

– Molemmat kapteenit ja lentoemäntä sanoivat, etteivät olleet koskaan nähneet tällaista tapahtuvan.

Naista kuitenkin kohdeltiin kuin ketä tahansa matkustajaa, ja tältä kysyttiin haluja syödä tai juoda, sekä kerrottiin turvallisuusohjeet. Beth kertoo kieltäytyneensä tarjoiluista, ja nukkuneensa lähes koko matkan. Lento kesti vain 70 minuuttia.

Tuhannet ihmiset kommentoivat Reddit-sivustolla Bethin tarinaa. Moni kommentoija intoutui miettimään, miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa.

– Painaisin kutsunappia ilman mitään hyvää syytä, fantasioi käyttäjä nimimerkillä bunglejerry.

– Bonuspisteitä, jos kiellät tehneesi sitä, ja syytät jotakuta toista, kuittasi nimimerkki agenthondo.

Lähteet: Express, The Sun, Reddit

***

Lue myös:

    Uusimmat