Mainos

Lentoveron vaikutus olisi asiantuntijan mukaan vähäinen Suomen kokonaispäästöihin nähden: "Enemmän psykologinen vaikutus"

4:50
Apulaisprofessori arvioi mahdollisen lentoveron vaikutuksia MTV Uutiset Livessä.

Kansalaisaloite lentoverosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite ylitti vaaditun 50 000 allekirjoituksen rajan myöhään eilen illalla. MTV Uutiset Liven haastattelema asiantuntija on sitä mieltä, että mahdollisen lentoveron vaikutus Suomen päästöihin on vähäinen.

Aloitteen alullepanijat perustelevat lentoveroa lentämisen vähentämisellä, mitä tarvitaan ilmastomuutoksen hillitsemiseksi.

– On hyvä, että tästä asiasta päästään nyt kunnolla keskustelemaan Suomessakin, toteaa apulaisprofessori Heikki Liimatainen Tampereen Yliopistosta.

Lentoveron myötä lentolippuihin tulisi lisähintaa sitä mukaa, miten paljon päästöjä matkasta aiheutuu. Lentäminen on Suomessa nykyisin lähes verovapaata. Ruotsissa lentovero otettiin käyttöön viime vuonna.

Liimatainen on sitä mieltä, että lentoveroilla ei juurikaan edistetä Suomen päästövähennystavoitteita.

– Lentämisen päästöt tulevat kansainvälisestä lentoliikenteestä, jotka eivät kuulu kansallisen päästölaskennan piiriin. Lentämisen merkitys kotimaamme päästöistä on hyvin pieni, Liimatainen toteaa.

– Yksittäisen kotitalouden päästöjen kannalta lentämisellä on kyllä hyvin suuri merkitys, hän huomauttaa.

Ruotsissa lentäminen vähentynyt

Ruotsissa lentäminen on jonkin verran vähentynyt veron voimaan astumisen jälkeen, mutta tämä voi Liimataisen mukaan johtua muistakin tekijöistä. Mikäli aloite hyväksytään eduskunnassa, Liimatainen arvioi sillä olevan hieman vaikutusta yksittäisen kuluttajan ratkaisuihin.

– Ehkä se saa miettimään sitä, että minkä takia lennetään ja mihin lennetään. Sillä on ehkä enemmän psykologinen vaikutus, hän toteaa.

Liimataisen mukaan on muitakin keinoja vaikuttaa lentoliikenteen hiilijalanjälkeen.

– Kansainvälisessä liikenteessä voitaisiin ottaa käyttöön myös uusiutuvia polttoaineita. Ongelma siinä on se, että se pitäisi tehdä kansainvälisenä päätöksenä, joka on pitkä prosessi ja vaikea tie.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja