Lentoveroon liittyvän kansalaisaloitteen vastuuhenkilön mukaan lentoveron pääasiallinen intressi on lentämisen vähentäminen, sillä hänen mukaansa suomalaiset lentävät toiseksi eniten maailmassa.
Mitä mieltä suomalaiset ovat lentoverosta? Katso yllä olevalta videolta!
Kansalaisaloite lentoverosta on edennyt eduskunnan käsittelyyn. Eduskunnassa onkin tänään määrä käsitellä aloitetta lähetekeskustelussa.
Kansalaisaloitteen alulle laittanut Tove Selinin mukaan matkustajakohtainen veron lisäksi tavoitteena on saada aikaiseksi kerosiini- eli lentopetroolivero. Verotus näkyisi kuluttajalle lippujen kallistumisena.
– Se on eduskunnan käsissä, halutaanko kerosiini- vai lippuvero, Selin sanoo Uutisaamussa.
Selinin mukaan lentäminen on tällä hetkellä verovapaata, kun taas esimerkiksi junalla tai autolla matkustaessa kuluttaja joutuu maksamaan matkanteostaan myös verojen muodossa. Sen sijaan, että lentoverolla olisi taloudellisia intressejä, Selin haluaisi lentämisen niin sanotusti samalle viivalle muiden matkustustapojen kanssa.
Lue myös: Suomen hallitus empii lentoveroa, kun moni EU-maa on veron puolella – asiantuntija: Lentoveron vaikutus olisi pieni ja väliaikainen
Tavoitteena ympäristön suojeleminen
Lentoveron selkeänä tavoitteena onkin vähentää lentoliikennettä, joka Selinin mukaan aiheuttaa ilmakehään ilmastopäästöjä.
– Ainakin lentoliikenteen kasvua täytyy suitsia, se kasvaa ihan eksponentiaalisesti nykyään. Kotimaassa on tehty juuri tutkimus, että kotimaassa alle 400 kilometrin matkat voisi hyvin tehdä junalla tai bussilla, koska se matka-aika kestää lentäen kauemmin kuin bussilla tai junalla.
Vaikka lentämisestä koituvat ilmastopäästöt näkyvät kokonaispäästöissä vain muutamana prosenttina, Selin näkee, että suomalaisten lentämistä tulisi kontrolloida.
