Lentoemännät toivovat: Matkustajat, lopettakaa näiden asioiden tekeminen!

Business Insider keräsi yhteen vinkit, joita lentokoneen henkilökunta haluaisi antaa matkustajille.

Älä vaadi ensimmäisen luokan paikkaa

Kyllä, kaikki meistä ovat nähneet elokuvia, joissa onnekas matkaaja sattumalta saa ylennyksen ensimmäiseen luokkaan. Todennäköisyys sille, että saisit paikan vain pyytämällä sitä maksutta, on kuitenkin häviävän pieni.

Tervehdi!

Kun astut koneeseen, matkustamohenkilökunta tervehtii sinua. Tervehdi takaisi!

Käytä matkatavaralokeroita

Matkalaukku menee lokeroon, pieni kassi edessä olevan istuimen alle. Älä tunge kaikkea tavaraasi lokeroon, jotta tila ei lopu.

Jos laukkusi ei mahdu lokeroon, älä jätä sitä sojottamaan ulos ja toivo, että ongelma mystisesti ratkeaa itsekseen. Pyydä rohkeasti apua ja tunnusta, että sinulla on ongelma.

Katso turvallisuusdemo

Matkustamohenkilökunta tekee työtään esitellessään sinulle koneen turvallisuusohjeita. Kunnioita heidän työtään. Sinun ei tarvitse olla sairaalloisen kiinnostunut ohjeista, mutta ole edes hiljaa äläkä kommentoi toiminnan turhuutta.

Ota kuulokkeet korviltasi

Vaikka katsoisit elokuvaa, ilmaise henkilökunnalle, että kuulet heidän puheensa esimerkiksi ruokatarjoilun aikana.

Ajoita pyyntösi oikein

Älä tilaa ruokaa, kun laskeutumiseen on vain hetki aikaa, tai ano uutta tyynyä juuri silloin, kun henkilökunta jakaa ruokaa.

Älä kysy ”mitä kaikkea teillä on?”

Tuolin taskussa on ruokalista, käytä sitä hyväksesi. Koneessa voi olla 20 eri ruokavaihtoehtoa, puhumattakaan 200 muusta matkustajasta, jotka odottavat palvelua.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Älä syyttele henkilökuntaa ruokavaihtoehtojen loppumisesta

Etkö saanut pastaa? Vaikka valittaisit siitä suureen ääneen, lisäpastaa ei ilmaannu koneeseen maagisesti kymmenen kilometrin korkeudessa. Henkilökunta ei ansaitse huutoasi. Älä valita myöskään koneen myöhästymisestä, sillä sinulle ruokaa tarjoileva mies ei ole siitä vastuussa.

Älä kittaa alkoholia

Olet lentokoneessa, et lähipubissa. Älä hankkiudu humalaan.

Pyydä suoraan kahvi maidolla

Sinun ei tarvitse odottaa, että henkilökunta kysyy erikseen, otatko maitoa tai sokeria.

Älä roikota jalkojasi edessä olevan tuolin päällä

Muut matkustajat eivät tule työpaikallesi tunkemaan sukkiaan nenääsi, joten kunnioita muita heidän ansaitsemallaan tavalla.

Pidä sukat jalassasi

Älä mene paljasjaloin vessaan. Toimisitko näin kauppakeskuksessa? Aivan, et.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Älä joogaa keskellä käytävää

Kyllä, tätäkin on joku harrastanut! Älä ole henkilökunnan tiellä tai jumppaa heidän tiloissaan.

Älä paina henkilökunnan kutsunappia turhaan

Kukaan ei tule tarjoamaan kahvia kesken nousukiidon, vaikka painelisit nappia tauotta.

Älä vaadi tietoa kapteenin toiminnasta

Henkilökunta ei välttämättä tiedä, mitä kapteeni milloinkin tekee, miten tai miksi. Älä myöskään vaadi päästä kapteenin puheille.

Älä tyrki, töni tai tartu

Vaikka kaipasit huomiota, pyydä sitä asiallisesti. Älä takerru ohi kulkevaan henkilökunnan jäseneen. Älä myöskään napsuttele sormiasi ja huutele "hei, te siellä".

Älä mene vessaan, kun sinun on käsketty istua alas

Laskeutumisvalmistelujen alkaessa tai turvavyövalon palaessa matkustajien tulee istua paikoillaan. Istu siis paikallasi.

***


Lue myös:

    Uusimmat