Lenkkeilijä törmäsi erikoiseen näkyyn: Polun varrella oli häkki, josta silmiin tuijotti leijonanpentu

Hollantilaislenkkeilijä oli juoksemassa sunnuntaina niityn läpi, kun polulta löytyi häkissään oleva leijonanpentu.

Utrechin kaupungissa lenkillä ollut henkilö löysi arviolta neljän kuukauden ikäisen leijonanpennun pienestä häkistä polun varrelta, kertoo BBC.

Paikalle saapuneet viranomaiset eivät olleet uskoa silmiään. Poliisi julkaisi Twitterissä kuvan pennusta saatesanoilla: "Tänä aamuna kollegamme saivat hyvin erikoisen tehtävän Tienhovenissa. Onko kukaan nähnyt tai kuullut mitään?".

Jos tviitti ei näy, näet sen täältä.

Paikalle hälytetty eläinlääkäri Peter Klaver kertoi olleensa järkyttynyt saapuessaan pennun luokse.

– Olen matkustanut ympäri maailmaa nukuttamassa eläimiä, jopa leijonia ja tiikereitä, mutta en ole koskaan kokenut mitään tällaista, hän kertoi hollantilaismedialle.

Hänen mukaansa pentu oli hyvin heiveröisessä häkissä ja olisi voinut karata milloin vain. Häkki kuitenkin mahdollisti pennun kuljettamisen eteenpäin, jolloin eläintä ei tarvinnut nukuttaa toimenpidettä varten. 

Leijona vietiin eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen leijonien suojeluun erikoistuneen järjestön hoiviin.

Nyt poliisi kaipaa paikallisilta vihjeitä leijonanpennun omistajasta. Viranomaistiedotteessa etsitään henkilöä, joka olisi "lähiaikoina ostanut leijonan".

Lue myös:

    Uusimmat