Mainos

Lempäälän jäähalli on nyt Mörkö Areena! "Uudet banderollit tulevat tänään, se on kunnianosoitus"

3:20
Lempäälän ja koko Suomen sankarin Marko Anttilan käsialaa MM-loppuottelussa olivat Leijonien kaksi ensimmäistä maalia.

Lempäälän Kiekkobussiareena tunnetaan kesäkuun loppuun asti Mörkö-areenana kunnan sankarin Marko Anttilan kunniaksi.

Jäähallin toimitusjohtaja Sami Pursiainen kertoo MTV Uutisille, että idea hallin nimen vaihtamisesta tuli Jääkiekkobussin perustajalta Jussi Puuskalta.

-Tarkoitus on, että kunnioitetaan Anttilaa. Kun Marko kesät tuolla hallilla yleensä treenaa niin siinä yhteydessä tämä on pieni kunnianosoitus.

Pursiainen kertoo, että ”Mörkö-banderollit” ovat tulossa hallille jo tänään.

Pursiainen kertoo, että hänellä on Mörkö-Anttilasta hyvin välitön kuva.

-Miellyttävä, mukava ja hyvä tyyppi. Ei sellaisia tähtien elkeitä kuin joku voisi ehkä kuvitella. Hän on hyvin pidetty ihminen ja ihan syystäkin.

Puuska pohtii, että Anttilaa tullaan luultavasti muistamaan muillakin tavoin kuin pelkällä hallin väliaikaisella nimenvaihdoksella.

-Kun LeKi-junioreiden (Lempäälän Kisa) jääkiekkoleiri on kesäkuussa, niin jos Marko toivottavasti on silloin paikan päällä moikkaamassa junnuja, niin siinä yhteydessä tavalla tai toisella muistetaan.

Samalla on tarkoitus muistaa myös toista lempääläläistä jääkiekkosankaria, Jenni Hiirikoskea, joka toimi naisten menestyksekkään jääkiekkomaajoukkueen kapteenina.  

Jäähallilla järjestettiin eilen myös kisakatsomo, jonne Lempääläiset pääsivät kannustamaan sankariaan.

-Loistava tapahtumahan siinä oli, Puuska kiteyttää.

Puuska toteaa, että Suomen kiekkokulta herätti hänessä itsessään hämmentyneitä ajatuksia.

-Erittäin iloinen on, että näin kävi. Tottakai sitä katsoo myös kokonaisuutta, kun tuli nuorten maailmanmestaruus ja naisissa sensaatio-hopea ja sitten vielä tämä, niin ei hirveän paljon paremmaksi voi mennä. Tämä kertoo mielestäni suomalaisen jääkiekon laajuudesta, että pärjätään hyvin laajalla rintamalla, Puuska kommentoi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja