Lemmikkilintu tappoi iäkkään isäntänsä Floridassa – suuri siivekäs hyökkäsi miehen kimppuun tämän kaaduttua maahan

Floridassa Yhdysvalloissa sattui toissapäivänä erikoinen tapaus, kun lintu tappoi oman isäntänsä.

Tapauksesta uutisoineen uutiskanava BBC:n mukaan  75-vuotiaan Marvin Hajosin tappanut lintu oli strutsilintujen lahkoon kuuluva lentokyvytön kasuaari.

Kasuaareja luonnehditaan hyvin aroiksi, mutta vaarallisiksi ärsytettäessä. Suurimmat niistä voivat painaa lähes 50 kiloa ja kasvaa lähes kaksimetrisiksi.  Niiden on arvioitu olevan myös maailman vaarallisimpia lintuja niiden aggressiivisen luonteen ja voimakkaiden raajojen ja terävien kynsien vuoksi. Kasuaarin on väitetty pystyvän potkullaan viiltämään ihmisen vatsan auki.

Alachuan piirikunnan poliisiviranomaiset kertovat saaneensa hälytyksen Hajosin tiluksille perjantaina. He löysivät Hajosin vaikeasti loukkaantuneena. Mies kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.

Poliisi tutkii tapausta, mutta arvioi sen olleen traaginen onnettomuus.

– Käsittääkseni mies oli ollut linnun lähistöllä ja syystä tai toisesta kaatunut, kun lintu hyökkäsi hänen kimppuunsa, virkaatekevä poliisijohtaja Jeff Taylor kertoi Gainesville Sun -lehden haastattelussa.

Hajos oli pitänyt eksoottisia eläimiä, kuten laamoja, vuosikymmeniä. BBC:n uutinen ei kerro sitä, miten lemmikkikasuaarille kävi miehen kuoltua.

Lue myös:

    Uusimmat