Leivontatrendit maailmalta: Tee itse pizzatikkareita!
Maailman merkittävimmät elintarvikealan messut Saksan Anugassa kokosivat maailman ruokatrendit yhteen. Messuilta bongataan paljon kekseliäitä ideoita ja tutuille tuotteille uusia käyttötapoja.
Maailman suurimmat elintarvikemessut järjestettiin Saksan Kölnissä syksyllä 2013. Joka toinen vuosi järjestettävät Anuga -messut ovat hyvä kohtauspaikka eri maiden elintarvikealan ammattilaisille.
– Suomessa ollaan edistyksellisiä monissa asioissa, mutta messut puolestaan olivat yllättävän perinteiset, kertoo messuilla vuoden 2014 trendeihin tutustunut kotitalousopettaja Arja Elina Laine.
Ruoka- ja juomapuolen lisäksi messuilla on ollut vahvasti esillä myös leivontapuolen tuotteet. Pakasteet ovat suosittuja maailmalla ja messuilla niitä onkin aina näkynyt paljon: lehteviä suolaisia ja makeita pasteijoita, erilaisia leipiä, patonkeja ja sämpylöitä, muffineita, kakkuja ja piirakoita. Jopa tuorepastaa messuilla näkyi pakasteena, mutta Suomessa Laine ei näe tuotteen toimivan.
– Suomalainen ei oikein löydä tuorepastaa pakastealtaasta, vaikka sitä on kokeiltu kyllä. Käteväähän se olisi, koska pakasteet säilyvät hyvin.
Karppausbuumi ohi – terveellisyys edelleen pinnalla
Perinteisten viljojen rinnalle ovat nousseet myös muut, trendikkäämmät viljat. Trendikästä on myös terveellisyys.
– Messuilla näkyi bulguria, kvinoaa ja erilaisia siemeniä ja muita viljoja. Karppausbuumi vaikuttikin olevan jo ohi eikä sitä näkynyt messuilla juurikaan. Maasta riippuen terveellisyys oli hyvinkin paljon näkyvillä. Esimerkiksi Italian kohdalla se ei kuitenkaan näy, koska siellä käytetään perinteisesti paljon esimerkiksi valkoista pastaa, mutta sitten puolestaan vaikkapa Japanissa keskitytään nimenomaan terveyteen, Laine kertoo.
Terveyden vaaliminen näkyi myös siinä, että messuilla nähtiin paljon rahkaa sisältäviä tuotteita. Terveystietoisuus on saanut runsasproteiinisen rahkan myyntilukujen kohoamaan Suomessakin.
– Esimerkiksi lapsille oli karkkipatukoiden sijaan rahkapatukoita eli vähän terveellisempiä välipaloja, Laine paljastaa Anuga-messujen annista.
Laine bongasi messuilta myös uusia, kekseliäitä ideoita, kuten suklaalla maustettua ruistaikinaa.
– Vaikka se ei sovikaan tuotteeksi Suomeen, niin sitä voisi kokeilla jossain reseptissä, Laine pohtii.
Messuilla on usein näkynyt myös tuttuja ruokia uudenlaisissa muodoissa.
– Pizzaa on näkynyt monessa muodossa, esimerkiksi tuuttina tai tikkarina. Hyviä, perinteisiä makuja, jotka laitetaan uuteen uskoon, Laine kehuu.
Tee itse pizzatikkareita: Katso ohjeet videolta (alkaen kohdasta 2:11):
Hannakaisa Taskinen, hannakaisa.taskinen(a)mtv.fi
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää