Hallituksen säästötoimet uhkaavat tehdä lopun kotimaisesta elokuvatuotannosta, kertoo Suomen Elokuvasäätiön asiantuntija.
Suomalaiset katsovat Euroopan mittakaavalla varsin paljon kotimaisia elokuvia, erityisesti draama- ja komediaelokuvia. Tilastoihin nojaten onkin helppo todeta suomalaisten olevan elokuvakansaa.
Nyt elokuva-alan yllä liikkuu Suomessa kuitenkin tummia pilviä, kertoo Suomen Elokuvasäätiön esitys- ja levitysasiantuntija, Ilmari Arnkil.
– On olemassa laki, joka määrittelee millä tavalla (Elokuvasäätiön) tukea voidaan jakaa. Nyt näitä tukia uhkaa hallituksen leikkaukset, mitkä mahdollisesti romuttavat koko homman.
Jaossa olevat tukirahat ovat jo ennestään rutkasti pienempiä kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa. Nyt näistä tuotantotuista ollaan kuitenkin leikkaamassa melkein puolet pois.
– Pahimmillaan se aiheuttaa konkurssiaallon sekä tuotantoyhtiöissä että elokuvateattereissa, Arnkil toteaa.
Hänen mukaansa veronmaksajien rahat maksavat elokuvatukien osalta itsensä takaisin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, koska produktiot houkuttelevat investointeja ulkomailta. Arnkil näkeekin, että elokuvatukien leikkaus olisi kaikkea muuta kuin säästötoimi.
– Se ei ole säästö ollenkaan. Siinä romutetaan sekä taloudellisessa että kulttuurisessa mielessä meidän elokuvateollisuuttamme.
Arnkil muistuttaa, että elokuvat ovat kiinnostaneet ihmisiä aina ja kiinnostavat varmasti myös tulevaisuudessa. Niiden katsominen nimenomaan elokuvateattereissa suoratoistopalveluiden sijaan on tuotantoyhtiöille taloudellisesti tärkeää.
Lue myös: Dome Karukoskelta ja muilta huippuohjaajilta rajut terveiset Orpon hallitukselle: "Aikoo näivettää oman luomuksensa"
Katso Arnkilin haastattelu yllä olevalta videolta.