Leikkauksesta toipuva Maria Veitola kertoo voinnistaan: "Hymyilen jo paljon"

Maria Veitola topuu leikkauksesta hienosti.  

Toimittaja Maria Veitola oli lokakuun alussa sairaalassa, kun hän joutui operaatioon, jossa häneltä leikattiin kasvain. Kasvain oli löytynyt varjoainekuvauksessa viime vuoden joulukuussa, jonka jälkeen hän oli jäänyt leikkausjonoon.

Veitola julkaisi nyt Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoi kuulumisiaan neljä viikkoa leikkauksen jälkeen.

– Hymyilen jo paljon! Paraneminen etenee. Haavat paranevat, kivut laimenevat, mieliala kohenee, voimat lisääntyvät, Veitola kirjoittaa.

Päivityksessä hän kertoo, kuinka paljon parempi hänen on nyt olla ja hengittää.

– Ihmeellistä, kuinka paljon enemmän minulla on tilaa hengittää ja kuinka paljon kevyempi olo sydänalassani on, kun rintaontelosta puuttuu ylimääräinen, iso ja painava, löllö kasvainkimpale.

Veitola kertoo myös vapautuneen kasvaimen myötä 47 vuoden aikana kertyneistä pahanolon tunteista. Lopuksi hän kertoo pääsevänsä ensi viikolla jälkitarkastukseen.

Lue myös:

    Uusimmat