Leijonista tuttu hyökkääjä teki päätöksen uransa jatkosta – "Tämä on paras ratkaisu"

Oulun Kärpät teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Joonas Kemppaisen kanssa.

Hän summasi jääkiekon Liigan runkosarjassa 58 ottelussa pisteet 14+18=32 ja pudotuspeleissä kolmessa ottelussa 1+1=2. Kärpät hävisi KooKoolle pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

– Vähän piti ottaa hajurakoa jääkiekkoon ja miettiä, mitä uraltaan vielä haluaa – ikää kuitenkin alkaa olla jo jonkin verran. Lopulta tulin siihen päätökseen, että tämä on paras ratkaisu, ja fiilikset sopparista ovat hyvät, 35-vuotias konkarihyökkääjä tuumi tiedotteessa.

Kemppainen on pelannut Liigaa Kärppien lisäksi myös Ässissä ja HPK:ssa. Kajaanin Hokin kasvatti voitti Suomen mestaruudet Kärpissä 2014 ja 2015. Suuri osa urasta on vierähtänyt KHL:ssä, mutta hän on päässyt myös NHL-pelien makuun.

Kemppainen on edustanut Suomea olympialaisissa ja kaksissa MM-kilpailuissa. Hän on pelannut maajoukkueessa tälläkin kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat