Legendaarisen Tallukka-hotellin päivätanssit loppuvat – Vääksyyn odotetaan 500 turvapaikanhakijaa

Päijät-Hämeessä Asikkalan kunta on suurten muutosten edessä, kun Vääksyyn avataan suuri vastaanottokeskus ensi kuussa. 

Vastaanottokeskus avataan Vääksyn hotelli Tallukkaan ja keskus voi majoittaa 500 turvapaikanhakijaa. Se on Asikkalan kunnanjohtajan Juri Niemisen mukaan lähes kymmenen prosenttia Vääksyn asukasluvusta.

– Näin nopea asukasluvun muutos muuttaa kunnan tilannetta. Kuntakoko kannattaisi huomioida, kun näiden vastaanottokeskusten avaamisesta päätetään. 500 ihmistä ei kuulosta paljolta suuremman paikan, kuten Helsingin, näkökulmasta, mutta kun sen suhteuttaa väkilukuun, niin tilanne on eri, Nieminen ottaa esille.

Asikkala sijaitsee Päijät-Hämeessä ja kunnalla on asukkaita reilu 8 300. 500 turvapaikanhakijan mukana kuntaan tulee esimerkiksi myös lapsia, jotka aloittavat kunnan kouluissa. 

– Kunnan osalta palvelutoiminta käynnistyy vasta ensi vuodesta, mutta meidän täytyy varautua esimerkiksi koulutoimessa turvapaikanhakijoihin. Tilat ovat olemassa, mutta meidän pitää palkata uusia opettajia, avustajia ja muuta henkilökuntaa. Asikkalan täytyy myös selvittää valtion avustukset tähän, Nieminen toteaa.

Niemisen mukaan vastaanottokeskuksen tulo hotelliin tuo suuriakin muutoksia kuntalaisten ja alueella olevien mökkiläisten arkeen.

– Tallukka oli kunnan ainoa hotelli. Hotellin toiminta loppuu marraskuun loppuun mennessä. Tällöin päivätanssit loppuvat ja myös muu toiminta, kuten ohjatut jumpat, loppuvat. Tavallisten kuntalaisten arkeen tulee sitä kautta muutoksia, harmittelee Nieminen.

Kunta ei ollut neuvottelujen osapuolena

Vastaanottokeskuksen Hotelliin avaa Etelä-Suomen Sanomien mukaan yksityinen Kotouma Oy. Kotouma Oy on vuokrannut tilat hotellin omistajalta ja tehnyt sopimuksen keskuksen avaamisesta Maahanmuuttoviraston kanssa. Asikkalan kunta ei ole ollut neuvottelujen osapuolena. 

– Meillä oli epävirallinen ennakkotieto vastaanottokeskuksesta, mutta emme olleet neuvottelujen osapuoli, kunnanjohtaja Nieminen sanoo.

Yle taas kertoo, että Asikkalan kunta päätti reilu kuukausi sitten lähteä mukaan hotelli Tallukan seikkailupuistohankkeeseen 200 000–275 000 euron sijoituksella. Kunta onkin pettynyt Ylen mukaan hotellin muuttamisesta vastaanottokeskukseksi.

– Tämä ei tunnu kunnan, eikä päätöksenteon kannalta reilulta, tai tasapuoliselta toiminnalta, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuomo Riihilahti summaa Ylellä kunnan tuntoja.

Ilmapiiri vaihteleva

Niemisen mukaan Asikkalan asukkaiden ilmapiiristä on vaikea sanoa.

– Osa on kenties kiihtynyt. Uskon, että keskustelutilaisuuksia ja tiedotustilaisuuksia vastaanottokeskuksen avaamisesta tullaan Maahanmuuttoviraston toimesta tekemään. 

Julkisessa Vääksy-Facebook-ryhmässä tunnot vastaanottokeskuksen tulosta ovat vaihtelevia. Ryhmässä on huolehdittu turvallisuudesta, katuvaloista ja turvapaikanhakijoiden tiedottamisesta siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Myös vastaanottokeskusta pyörittävää Kotouma Oy:n taustoja miettittiin.

– Toivottavasti löytävät asiantuntevaa joukkoa käytännön työhön. Viikko on melko lyhyt aika luoda toimivia kotouttamiskäytänteitä, eräs lukija pohtii ryhmässä.

– Positiivista on edes se, että työpaikkoja tulee lisää. Pakko on nyt yrittää löytää kaikki mahdolliset hyvät puolet, kun kerran naapuriin tulevat, toinen lukija sanoo.

Vastaanottokeskuksen avaamisesta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat. Sen mukaan keskus tulee työllistämään ainakin 10 henkeä vielä lisää nykyisen henkilökunnan lisäksi.

Lue myös:

    Uusimmat