Legendaarisen päänahan saalistanut tennishuippu lopettaa vihdoin

Ruotsalainen tennispelaaja Robin Söderling ilmoitti keskiviikkona virallisesti uransa lopettamisesta. Söderlingin, 31, edellisestä ottelusta on kulunut jo yli neljä vuotta.

Söderling sairastui mononukleoosiin kesällä 2011. Hän ei tajunnut sairautensa vakavuutta vaan jatkoi harjoittelua, mikä johti ylikuntoon.

- Olen kamppaillut toipuakseni tästä täysin. Taudin takia on kuitenkin ollut mahdotonta harjoitella sataprosenttisesti, Söderling kertoi.

- Ymmärrän, etten enää pääse tarpeeksi hyvään kuntoon pelatakseni tennistä sillä tasolla, jota vaadin itseltäni.

Söderlingin uran huippuhetkiä olivat finaalipaikat Ranskan avoimissa vuosina 2009 ja 2010. Vuonna 2009 hän aiheutti massakuningas Rafael Nadalille tämän ensimmäisen tappion Ranskan avoimissa.

Maailmanlistalla Söderling ylsi parhaimmillaan neljänneksi 2010. Hän voitti urallaan kymmenen ATP-turnausta.

Lokakuussa Söderling oli monien muiden ruotsalaistähtien kanssa juhlistamassa Jarkko Niemisen ATP-uran päätöstä Stockholm Openissa.

Lue myös:

    Uusimmat