Lawrence Stroll linjaa F1-tallilleen kovat tavoitteet: "Taistelemme toivottavasti kolmossijasta"

Racing Point Force Indiasta Racing Point F1:ksi nimensä vaihtanut talli lähtee tavoittelemaan tulevalla F1-kaudella valmistajien sarjan kolmossijaa, linjaa tallin omistaja Lawrence Stroll.

Williamsilla kaksi edellistä kautta kilpailleen Lance Strollin siirto isänsä omistamaan talliin sai odotetun sinettinsä perjantaina. Muotialalla miljardiomaisuuden luonut Lawrence Stroll vakuuttaa, ettei viime elokuussa solmitun tallikaupan motivaattorina toiminut pojan uran edistäminen.

- En ole täällä egon vuoksi tai menettääkseni rahaa. Olen mukana pitkällä tähtäimellä, kuten olen ollut kaikissa muissakin omistamissani yrityksissä, oli se sitten Tommy Hilfiger, Michael Kors tai mitä vain, Stroll painotti The New York Times -sanomalehdelle.

- Ei ole olemassa mitään syytä sille, etteikö meillä voisi olla kovia odotuksia. Toivottavasti taistelemme kolmannesta sijasta, Stroll jatkoi.

Stroll kertoo käyneensä ennen tallikauppoja keskusteluja kuninkuusluokan kaupallisen omistajan Liberty Median kanssa sarjan tulevista suuntaviivoista.

- Ei ole mikään salaisuus, että jonkinlainen budjettikatto astuu voimaan. Pienemmille talleille jaetaan myös enemmän tuloja. Minulle tämä avaa kaupallisia mahdollisuuksia. Kun katson aikaa vuodesta 2021 eteenpäin, niin ne voivat olla myös taloudellisesti tuottoisia, Stroll linjasi.

Lue myös:

    Uusimmat