Lauri Markkasen uskomattomat otteet herättivät hurjaa huhumyllyä – agentti myöntää MTV Urheilulle: "Kun NBA:ssa alkaa tienata tietyn määrän rahaa…"

Susijengin piste-ennätyksen murskannut Lauri Markkanen korostetun vaatimaton superiltansa jälkeen 1:26
Susijengin piste-ennätyksen murskannut Lauri Markkanen oli korostetun vaatimaton superiltansa jälkeen.

Lauri Markkasen hirviömäiset otteet EM-kisoissa ovat herättäneet huomiota myös rapakon takana. Utah Jazz on saanut Susijengin tähdessä mahdollisesti suuremman valttikortin kuin kukaan osasi odottaa. Miten seuran koripallopomo Danny Ainge aikoo sen käyttää?

Lauri Markkasen EM-turnaus alkoi valtavalla järkytyksellä. Susijengin tähti oli Prahassa maajoukkueen hotellissa valmistautumassa kisojen avausotteluun Israelia vastaan, kun sai kuulla joutuneensa kaupatuksi NBA:ssa.

Markkasella oli sulattelemista, kun suunniteltu tulevaisuus perheen kanssa Clevelandissa mitätöityi hetkessä lähes väkivaltaisella tavalla. Samalla hänen nousujohteinen NBA-seuransa Cleveland Cavaliers vaihtui täydellistä uudelleenkäynnistystä tekevään Utah Jazziin.

Markkasen agentti Michael Lelchitski oli suojattinsa tavoin ensi alkuun järkyttynyt jättikaupasta, jossa Cleveland hankki Markkasta ja muita kaupan osia vastaan Utahista tähtipelaaja Donovan Mitchellin.

– Se oli odottamatonta, mutta tällaista tapahtuu NBA:ssa joskus. Kun All Star -pelaajat liikkuvat, näin voi käydä, Lelchitski luotaa MTV Urheilulle.

Lelchitski ei lähde kiistämään, etteikö ensireaktiota kauppoihin olisi sävyttänyt tunne pettymyksestä.

– Joitakin asioita voi hallita, ja joitakin ei voi. Pettymys tuli tietenkin siitä, että hän oli Clevelandissa osa voittavaa joukkuetta ja kulttuuria, ja pelaajat olivat läheisiä keskenään. Jokainen tuon kaliiberin pelaaja haluaa voittaa. Samaan aikaan on kuitenkin katsottava positiivista puolta. Hänellä on nyt mahdollisuus olla osana jotain erityistä ja nousta vielä isompaan rooliin, toivottavasti, voittavassa joukkueessa.

"Sitä ei ole vielä määritelty, kuka oli ykköspelaaja siinä"

EM-kisoissa Markkanen on otteillaan ylittänyt kaikki villeimmätkin odotukset. Hän on loistanut turnauksessa vähintään yhtä kirkkaana kuin aivan ykkösluokan kategoriaan NBA:ssa asettuvat Slovenian Luka Doncic, Serbian Nikola Jokic ja Kreikan Giannis Antetokounmpo.

Susijengin historialliseen temppuun siivittänyt Lassi Tuovi:"Ison koripalloyhteisön juttu" 1:39
Päävalmentaja Lassi Tuovi sanoi Lauri Markkasen pelanneen Kroatiaa vastaan kuin videopelihahmo.

Käsittämätöntä 43 pisteen iltaa sunnuntaina Kroatiaa vastaan viettänyt Markkanen on rohmunnut koko turnauksessa keskimäärin 27,8 pistettä, 7,7 levypalloa ja 2,3 syöttöä ottelua kohden. Pistekeskiarvossa vain NBA:n supertähdet Doncic ja Antetokounmpo ovat yltäneet kovempiin lukemiin.

Lelchitski näkee, että Markkanen voi nousta tuohon tähtikategoriaan myös rapakon takana tavalla, joka saisi Utah Jazzin koripallopomon Danny Aingen näyttämään nerolta. Markkasen, takamies Collin Sextonin ja vastavaratun Ochai Agbajin lisäksi Utah sai Mitchell-kaupassa kolme ykköskierroksen varausta.

– Sitä ei ole vielä määritelty, kuka oli ykköspelaaja siinä vaihtokaupassa. Jos asiaa katsoo nyt, en näe kovinkaan montaa pelaajaa, joka olisi parempi kuin Lauri Markkanen. Hän näyttää ilmiömäiseltä. Jos pitäisi lyödä panokseni jollekin (kaupassa mukana olleista pelaajista), hän olisi minun valintani, Lelchitski lataa.

Lelchitskin lausunto on kova, sillä 26-vuotias Donovan Mitchell on valittu NBA:n tähdistöön kolmella viime kaudella. Mitchelliin verrattuna Markkanen on taas Pohjois-Amerikassa yleisesti nähty olleen kaupassa enemmän vain yhtenä pelinappulana tai kaupantekijäisinä.

– Sitä on vielä mahdotonta sanoa, mutta voi olla, että se menikin toisin päin kuin luullaan. Utah saattoi juuri saada All Star -pelaajan, Lelchitski sanoo.

Edessä jälleen uusi kauppa?

ESPN:n sisäpiiritoimittajan Adrian Wojnarowskin tietojen mukaan Markkanen on nähty Utahissa pelaajana, jonka seura haluaa pitää jälleenrakennusprojektissaan. EM-kisoissa nähdyn tähtiloiston myötä Jazzin seurajohdon tunne Markkasesta lienee vain vahvistunut.

Toisaalta myös Markkasen markkina-arvo on noussut EM-kisaotteiden myötä, mikä saattaa houkuttaa muita seuroja tekemään tarjouksia Jazzille. 25-vuotiaan Markkasen keskimääräinen vuosiansio on NBA:n mittapuulla maltillisella tasolla 16,475 miljoonaa dollaria.

Vastineeksi Markkasesta Jazz voisi saada entistä nuorempia tulevaisuutensa rakennuspalikoita tai lisää ykköskierroksen varausvuoroja, joita Ainge vaikuttaa rohmuavan seuralleen kyltymättömästi.

Huhutusti ainakin Boston Celtics saattaisi olla kiinnostunut Markkasen palveluista, sillä MM-karsinnoissa loukkaantunut etukentän italialaistähti Danilo Gallinari on polvivamman vuoksi sivussa käytännössä koko ensi kauden.

Lelchitski myöntää MTV Urheilulle, että Markkanen saattaa jälleen – mahdollisesti piankin – olla kauppatavaraa.

– Ei voi tietää. On paljon asioita, jotka siihen vaikuttavat. Tiesimme tämän mahdollisuuden varsin hyvin jo etukäteen. Kun NBA:ssa alkaa tienata tietyn määrän rahaa, on todennäköisempää joutua osaksi pelaajakauppoja, Lelchitski sanoo.

Celticsin lisäksi spekulaatioissa on mainittu Miami Heat mahdollisesti Markkasesta kiinnostuneena seurana.

"En näe kovin montaa parempaa pelaajaa täällä"

Paikan päällä Berliinissä Susijengin otteita seuraava Lelchitski on saanut nautiskella asiakkaansa otteista EM-kisoissa.

– Mahtava turnaus. Parasta Laurille on se, että hän saa olla osa mahtavaa ryhmää, joka on kasvanut yhdessä ja jossa kaikki tuntevat toisensa. Hän on joukkueen tähti, mutta ei käyttäydy siten, vaan on osa mahtavaa ryhmää. He kaikki rakastavat toisiaan ja taistelevat toistensa puolesta. Se on jotain todella erityistä, ja jotain sellaista, jota kaikkien NBA-pelaajien pitäisi saada kokea, Lelchitski sanoo.

Yhdysvaltalaisagentti on vaikuttunut Suomen historiallisesta saavutuksesta yltää EM-turnauksessa kahdeksan joukkoon.

– Iso kiitos menee Suomen maajoukkueohjelmalle. He ovat onnistuneet luomaan jotain todella erityistä. Uskon, että Lauri palaa maajoukkueeseen pelaamaan vielä useiden vuosien ajan.

Lelchitski sanoo olevansa luottavainen, että EM-kisat toimivat Markkaselle ponnahduslautana kohti uusia korkeuksia myös NBA:ssa aivan kuten viisi vuotta sitten.

– Jos muistelemme viime EM-kisoja Helsingissä, hän oli uskomaton. Hän oli nuori ja pelasi ensimmäistä kertaa sillä tasolla ja jatkoi siitä loistavan kauteen Chicago Bullsissa. Odotan samaa täällä. Iso osa pelistä on kuitenkin itseluottamusta ja henkistä kovuutta. Tämä turnaus on mielestäni loistava asia hänelle, enkä näe kovin montaa parempaa pelaajaa täällä kuin Lauri.

Niin hyvä kuin 211-senttinen suomalaistähti on EM-kisoissa ollut, Lelchitski uskoo silti, että paras Lauri Markkanen on vielä kaikilta näkemättä.

– Hän on todella erityinen pelaaja. Hän vain tulee paremmaksi ja paremmaksi. Tiedän, miten paljon hän tekee töitä sen eteen ja kuinka paljon se merkitsee hänelle. Kun nuo kaikki panee yhteen, paras on vielä edessä, aivan varmasti.

Suomi kohtaa koripallon EM-kisojen puolivälierässä Espanjan tiistaina kello 18.15 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat