Lauri Marjamäen Kärpät teki jo häkellyttävän tempun – tulevasta vastuksesta raaka fakta pöytään: "1–11 ja joka kerta turpaan"

Videolla juttua Kärppien ja Ilveksen tulevasta puolivälieräsarjasta.

Jääkiekon SM-liigassa Oulun Kärpät teki isoja liikkeitä vielä runkosarjan loppuvaiheilla, kun useiden pelaajahankintojen lisäksi se vaihtoi valmentajaa. Luotsiksi palasi Lauri Marjamäki, jonka johdalla Kärpät korjasi kurssiaan. Nyt Kärpät kohtaa haasteen, joka on aiheuttanut oululaisseuralle enemmän kuin suuria haasteita.

Kärppien runkosarja huipentui muikealla tavalla, kun KooKoo-voiton lisäksi se sai loistavia uutisia muilta paikkakunnilta. Jukureiden Lukko- ja Pelicansin HPK-voitto tiesivät sitä, että Kärpät nousi säälipleijaripaikoilta vielä kuuden parhaan joukkoon.

– Olimme vähän onnekkaitakin, kun Pelicans haki maalia ilman veskaria ja onnistui. Tämä yhdeksän pelin pätkä oli kova rutistus. Tiesimme, että aika paljon pitää voittaa ja aika paljon pitää kerätä pisteitä, jotta pelit jatkuvat vielä runkosarjan jälkeen. Saimme kovia vastuksia, mikä oli parasta mahdollista valmistautumista pudotuspelejä ajatellen, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki miettii MTV Urheilulle.

Marjamäki viittaa jaksoon, jonka hän ehti vetää oululaisjoukkueen kanssa. Kärpät vaihtoi päävalmentajaa helmikuun lopulla, kun se erotti Lauri Mikkolan. Tilalle saapui Jokereista vapautunut Marjamäki, joka luotsasi Kärpät kahdesti mestariksi 2010-luvun puolella.

Marjamäki saapui tilanteeseen, jossa Kärppien peli oli kaikkea muuta kuin uomissaan. Tulos oli seuraus tekemisestä.

– Sitä laskeskeli, että 1,5 pistettä per peli -tahti ei riitä – sen pitää olla kovempi. Sieltä tuli pari kertaa Tappara vastaan, pari kertaa HIFK, Jukurit, TPS ja KooKoo. Loppuohjelma oli todella kova. Saimme kuitenkin vierasvoittoja Mikkelistä, Helsingistä ja Tampereelta, minkä myötä usko kasvoi. Joukkue oli todella sitoutunut alusta lähtien, Marjamäki kertaa pätkää.

Ensin yksi palanen kuntoon, sitten toinen

Marjamäki löi ensitöikseen Kärppien pelitavan uuteen uskoon. Aiempi puoliaggressiivinen karvauspeli muuttui vahvaksi träppäämiseksi. Monen katsojan silmissä Kärpistä tuli yksi iso puolustusjoukkue.

Marjamäen mukaan Kärppien valmennusjohto sai kamppailla liiallisen passiivisuuden kanssa.

– Ajatus oli, että viidellä viittä vastaan ja puolustuspelaaminen pitää saada jämäksi. Järki sanoi, että mitä vähemmän menee omiin maaleja, sitä todennäköisemmin voittaa. Vähän sitten niskasta pitäen talutettiin äijiä oikeisiin paikkoihin. Pikkuhiljaa rakenne rupesi näkymään. Sitten painittiin sen kanssa, että mitä tapahtuu träpin jälkeen, paineen alta lähtöjen kanssa, miten toimitaan puolustusalueen puolustuspelin riistojen jälkeen ja niin edelleen. Olemme hakeneet jatkumoja, Marjamäki selittää.

Runkosarjan lopulla Kärpät sai hanoja auki. Esimerkkinä kävi muun muassa se, miten Kärpät iski kolme viidellä viittä vastaan -osumaa KooKoon verkkoon.

– Hyökkäyspelaamisessa oli hyviä asioita. Pääsimme paljon paremmin maalille. Olimme aiemmin jääneet kulmiin pyörimään. Hävisimme paljon kamppailuita. Siinä meidän pitää vielä paljon parantaa, Marjamäki vaatii.

Isossa kuvassa Kärpät on pystynyt viemään peliään eteenpäin samalla, kun se on ollut kovan tulospaineen alla.

– Jokaisella oli ryhdistäytymisen paikka. Tosiasia on kuitenkin se, että jos joutuu vaihtamaan valmentajaa, niin kukaan ei voi olla tyytyväinen organisaation sisällä. Ei pelaajat eikä kukaan muukaan. Se oli varmasti viimeinen herätys pelaajille, Marjamäki uskoo.

Kärpät teki lopulta kovan tempun, kun se nousi viimeisiltä pudotuspelipaikoilta kuuden parhaan joukkoon. Kärpät nappasi Marjamäen aikana 1,78 pistettä per peli. Ennen tätä Kärppien pistetahti oli vain 1,549 pistettä per peli. Sillä tahdilla Kärpät olisi juuri ja juuri selviytynyt pudotuspelien puolelle.

Eikä tahti välttämättä edes olisi ollut niinkään kova. Ennen valmentajavaihdosta Kärpät oli ottanut helmikuun yhdeksästä ottelusta vain kolme voittoa. Piste per peli -keskiarvo oli tasan yksi.

– Se, että vedimme lähes sitä 1,8 pisteen keskiarvoa – se on kova saldo. Pitää muistaa, että meillä oli lähes kaikki kärkijoukkueet vastassa. Se antaa uskoa. Tuossa joukkueessa on paljon potentiaalia ja voimaa. Ymmärrämme sen, että meidän pitää parantaa, mutta taistelimme joka ilta voitosta. Ei meidän tarvitse mitään jänistä vetää hatusta. Olemme kuitenkin hyvin peleissä kiinni. Pieniä asioita pitää viilata, Marjamäki katsoo isoa kuvaa.

Buumia rakentaen

Tänään alkavassa puolivälieräsarjassa Kärpät kohtaa Ilveksen, joka taisteli runkosarjan voitosta aina päätöskierrokselle asti.

Ilves on ollut Kärpille enemmän kuin paha pala tällä kaudella, Marjamäki muistuttaa.

– Neljä peliä vastakkain ja joka kerta turpaan. Pisteet 1–11. Kyllä siinä aika paljon pitää parantaa, että saadaan trendi käännettyä ja pystytään Ilves kaatamaan. 

– Ilves on pelannut upean kauden. He ovat satsanneet joukkueeseen, heillä on uusi halli ja heillä on kaikki menestymisen eväät olemassa. Odotusarvot ovat varmasti korkealla ja ihan aiheesta. He ovat pelanneet hyvin. Heillä on paljon osaamista. He saivat vielä siirtorajan kynnyksellä kovia palasia jo muutenkin kovaan joukkueeseen, Marjamäki jatkaa Ilveksen perkuuta.

Yhtälölasku tarkoittaa sitä, että Kärpillä riittää haastetta.Toden teolla.

– Hiki tulee, kun miettii kaikkea. Yritetään ottaa kaikki huomioon niin, että meillä olisi mahdollisuus menestyä tulevassa sarjassa, Marjamäki miettii.

Marjamäki toivoo, että Tampereelle rakentunut huuma tarttuu myös Ouluun.

– Olen jo vähän aistinut sen ensimerkkejä. Oulu on kuitenkin kiekkokaupunki ja nyt on jokaisen aika näyttää. Vastataan kiimaan, mikä Nokia Areenalla tällä hetkellä on. Samanlaista buumia tarvitaan myös Ouluun.

– Fakta on kuitenkin se, että jääkiekko on parasta paikan päällä, Marjamäki painottaa.

Lue myös:

    Uusimmat