Laura Voutilainen Mamma Mia! -musikaalista: "Toivotan Tomi Metsäkedolle tsemppiä ja kehitystä parempaan"

Mamma Mia! -musikaaliin valmistautuva Laura Voutilainen keskittyy jouluna rauhoittumaan.

Laulaja-näyttelijä Laura Voutilainen taistelee ensi tammikuussa järjestettävässä Emma-gaalassa kahdessa kategoriassa: vuoden iskelmäalbumin sekä vuoden naissolistin tittelistä. Jo yli 20 vuotta viihdetaiteilijana toiminut Voutilainen kertoo MTV:lle, että tuoreet ehdokkuudet merkitsevät hänelle eräänlaista uuden tulemisen merkkiä.

– Tietenkin sitä osaa arvostaa, että saa olla vielä mukana tässä. Ehdokkuudet merkitsevät sitä, että on muuntautumiskykyinen ja ajan hermoilla kuitenkin, vaikka on tehnyt hommia pitkään. Ja kun sitä kannatetaan se tietysti tuo uskoa tulevaan ja omaan tekemiseen. 

Voutilainen esittää keväällä 2018 ensi-iltansa saavassa suomenkielisessä Mamma Mia! -musikaalissa yhtä pääosista ja hänen mukaansa projektiin valmistautuminen on alkamassa. Ennen joulua näyttelijät pääsevät tutustumaan materiaaliin ensimmmäisessä lukuharjoituksessa, mutta kovan tahdin treenaaminen alkaa vasta helmikuun jälkeen. 

Mamma Mia! -projektissa kuohui tänä syksynä, kun musikaaliin kiinnitetty laulaja Tomi Metsäketo erotettiin naisten häirintäsyytöksistä johtuen. Metsäkedon tilalle palkattiin muusikko Veeti Kallio. Voutilaisen mukaan tilanne laski mielialaa, mutta onnekasta oli, että se tapahtui niin aikaisessa vaiheessa projektia. 

– Se porukka ei ollut onneksi päässyt vielä sillä tavalla ryhmäytymään, niin se ei ollut vielä katastrofi. Toivotan Tomille tsemppiä ja kehitystä parempaan suuntaan. 

Jouluna Voutilainen keskittyy rauhoittumaan ja rentoutumaan, sillä tälläkin hetkellä kiireinen artisti on tiiviillä konserttisalikiertueella. Joulun pyhät hän haluaa viettää perinteisesti ja rauhallisesti niin, ettei minnekään tarvitse lähteä. 

Lue myös:

    Uusimmat