Laura hämmentyi neljävuotiaansa "muistamasta" keskenmenosta: "Asuin mahassasi ja sitten kuolin"

Entä, jos antaisit ruumiisi tieteelle kuolemasi jälkeen? 3:29
Oletko jo miettinyt, mitä ruumiillesi tapahtuu, kun kuolet? Moni tekee eläessään testamentin ja hoitotahdon, elinluovutustestamentinkin. Mutta entä, jos antaisit ruumiisi tieteelle kuolemasi jälkeen?

Laura yllättyi, kun hänen pieni Luca-poikansa kertoi yllättäen muistavansa oman "kuolemansa".

Australialainen Laura Mazza yllättyi pienen poikansa sanoista. Jutellessaan Luca-poikansa kanssa lapsi kertoi yllättäen muistavansa oman kuolemansa.

Lauran mukaan hän oli aina olettanut Lucan olevan "vanha sielu", koska lapsi näytti jo syntyessään "vanhalta mieheltä".

– Hän on aina ollut viisas ja sanonut todella hauskoja asioita, Laura kuvaili Facebookissa.

Kyllä, äiti, asuin mahassasi, mutta sitten kuolin

Tammikuussa 2019 Luca kuitenkin yllätti äitinsä. Lapsi oli kylvyssä ja alkoi kysellä, asuuko perhe Australiassa. Laura vastasi myöntävästi. Lapsi alkoi kertoa, ettei ole aina asunut Australiassa, vaan "äitinsä vatsassa".

– Sanoin, että niin asuitkin, mutta nyt asumme Australiassa. Poika sanoi: "Kyllä, äiti, asuin mahassasi, olin siellä, mutta sitten kuolin".

Laura pelästyi lapsen sanoja ja kysyi, mitä tämä tarkoittaa – lapsihan oli syntynyt ja parhaillaan elossa.

– Poika sanoi: "Ei, äiti, tulin vatsaasi ja sitten kuolin. Etsin sinua, mutten löytänyt sinua, menin kotiisi ja kaikkialle, mutta et kuullut minua, kun kutsuin. Joten sitten olin surullinen, mutta sitten minusta tuli enkeli. Minun oli ikävä sinua, joten halusin tulla takaisin, joten olin taas vauva vatsassasi, ja sitten synnyin taas", Laura kuvaa lapsensa sanoja.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Uskoo aiemmin saaneensa keskenmenon

Laura saattoi vain tuijottaa poikaansa. Hän kertoo liikuttuneensa kyyneliin; ennen Lucan syntymää Laura oli tehnyt positiivisen raskaustestin, mutta kokenut muutamaa päivää myöhemmin kovia kipuja ja verenvuotoa. Nainen epäilikin saaneensa keskenmenon.

– Ei meillä koskaan ollut ollut pojan kanssa keskustelua enkeleistä tai vastaavasta, Laura sanoo.

Nyt hän uskoo, että lapset "valitsevat" vanhempansa ja lapsen sielu on aina vanhemman rinnalla. Moni on liikuttunut naisen jakamasta tekstistä, ja se kiertääkin edelleen netissä.

Laura lastensa kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Lapsilla ei ole aikuisten uskomusten rajoja"

Vaikka osa kommentoijista pitää tarinaa lapsille tyypillisenä sepitteenä, Lauran lapsen kertomus on koskettanut monia.

– Lapsilla ei ole aikuisten uskomusten rajoja ja rajoitteita. He näkevät, tuntevat ja kokevat asioita, joita me emme koe, Donna Langridge kirjoittaa Facebookissa.

Osalla oli omakohtaista kokemusta lasten erikoisista kertomuksista.

– Kun nuorimmaiseni oli pieni, hän tapasi kertoa tarinoita siitä, missä asui ennen ja muita asioita, joita hänen ei olisi pitänyt tietää, Karen Giles kertoo.

– Kun tyttäreni oli kolme, hän kysyi, muistanko hänen kuolemansa: "Muistatko, kun kuolin 16-vuotiaana?" Tyttö on nyt 24, joten en ole varma, kenen kuoleman hän näki, Stef Dolan kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat