Laulaja Sannilta peruuntuivat kiertue ja festarit – poikkeuksellinen avautuminen: "Jännitti ja oikeastaan ahdisti"

Sanni joutui perumaan kauan odotetun kiertueensa viime keväänä.

Laulaja Sannilla piti olla kiertue uuden levyn tiimoilta viime keväänä, mutta Trippi tour peruttiin koronakriisin vuoksi. Kesäisin Sanni on puolestaan valloittanut festarilavoja, mutta tämän kesän suurin osa festareista peruttiin.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet suositulle artistille hyvin poikkeuksellista aikaa, jonka vuoksi Sanni päätti kertoa tunnelmiaan Instagram-tilillään.

– Mua jännitti ja oikeestaan jopa ahisti ajatus kesästä ilman kiertuetta. Olihan se tosi erilainen ku odotin mut tuntuu et kun on saanut/joutunut kattoo tyhjää kalenterii ja miettii et mitähän sitä sit tänään tekis, on myös voinu kuulla sitä pientä ääntä sisäl joka keksii tekemistä vähän sellasel why not -periaatteel.

Sanni on päässyt viettämään ystäviensä kanssa entistä enemmän aikaa.

– On tullu juotuu viinii kavereiden kaa ja kukuttuu aamuseiskaan, nukuttuu päikkäreitä, katottuu telkkarista jotain hömppää, käytyy taidenäyttelys ja keksittyy omii reseptei ja kokkailtuu millon mitäkin sörsseleitä. Oon myös pitkäst aikaa vähän lueskellu.

– Täl hetkel meneillään Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla (ks pöytä). Oon kyl vast alussa mut päätin et tän mä luen loppuun vaik normaalisti jätän kaikki aina kesken ku tulee muka jotain muuta.

– On ollu myös kiva huomaa et kaikista eniten aikaa se pieni ääni on halunnu käyttää uuden musan tekemiseen. Kertoo kai siit et tää taitaa olla sit se mun juttu.

Lue myös:

    Uusimmat