Latvalalla etu ääriolojen voittokamppailuun – "Tilanne voi muuttua nopeasti"

Australian ralli: Latvala lähtee päätöspäivään kakkosena (Red Bullin kuvaa) 1:45

Jari-Matti Latvala kaipaa apuja taivaalta taistelussa Australian MM-rallin voitosta.

Hyundain Thierry Neuville paahtaa kisan kärjessä Andreas Mikkelsenin keskeytettyä ja Latvala on kakkosena 20,1 sekunnin päässä. Lauantaina Latvala oli aamulla todella vahvassa vireessä, kun pehmeiden renkaiden valinta toimi loistavasti märällä tiellä.

– Ajotyylini ja auto sopivat pieneen liukkauteen erinomaisesti. Näytti jo hyvältä ja oltiin 5,7 sekunnin päässä Thierrystä. Iltapäivällä teimme ehkä pikkuisen väärin, kun otimme sekarengastuksen, pehmeitä ja kovia renkaita sekaisin. Thierry lähti kovilla matkaan. Sekavalinta teki sen, että auto rupesi vähän elämään liikaa enkä oikein saanut siihen parasta fiilistä eikä se tuntunut hyvältä ajaa. Siinä hukkui aikaa niin, että Thierry pääsi vähän karkuun, Latvala selvitti MTV Sportille.

Latvala totesi myös, että auton kääntyvyyttä pitää kohentaa viimeiselle päivälle. Samalla hän nosti hattua Neuvillelle, joka on ajanut todella vahvasti koko kisan ajan. Latvala on kyennyt lyömään hänet vain kahdella erikoiskokeella.

– Kuivissa olosuhteissa häntä on vaikea ajaa kiinni. Joutuisi hyökkäämään niin kovaa, ettei välttämättä isotkaan riskit enää riitä.

Mutta. Sääennusteiden mukaan päätöspäivänä ei tarvitse yrittää ihmettä kuivassa, sillä odotettavissa on kovia vesisateita. Se muuttaa kisan luonteen täysin.

– Jos vettä tulee kovasti, viimeisen päivän erikoiskokeet tulevat olemaan todella mutaisia ja liukkaita. Kun on mutaa ja liukkautta, tilanteet voivat muuttua nopeastikin.

Esimerkiksi Puolan rallissa sateiden liukastama tie ratkaisi pelin, kun Ott Tänak täräytti puuhun ja Neuville kruisaili voittoon.

– Täällä mennään myös metsässä puiden välissä. On vaikea arvioida mihin se muta muodostuu, kun tien pinta on vaihtelevaa, koska siinä on savea ja mursketta sekaisin. Kuinka paljon se savi nousee pintaan kun sataa vettä? Tie muuttuu silloin tosi liukkaaksi ja liukkaita paikkoja on todella hankala nähdä etukäteen. Se tulee vasta ajaessa esiin ja joudut pelaamaan jarrutuksissa.

– Siihen hukkuu aikaa, mutta se joka uskaltaa tulla, pärjää. Mutta siinä on iso riskikin kyllä, Latvala hymähtää. 

Latvala on tämän vuoden Australian rallin kärkimiehistä ainut, joka oli samoilla teillä mukana vuonna 2011, kun kovat sateet tekivät kisasta mutarallia. Olisiko tämä kokemus Latvalan valtti?

– Silloin Sebastien Ogier ja Sebastien Loeb putosivat ensimmäisenä päivänä kehistä juuri tällaisissa mutaisissa paikoissa. Minulla on jonkinlaista kokemusta, mutta katsotaan nyt auttaako se huomenna, Latvala tuumii.

Lisäksi paine on kärjessä ajavan Neuvillen niskassa, kun pienikin virhe voi maksaa voiton.

Kauden viimeinen päivä

Australian aikaa sunnuntaiaamuna alkava ajopäivä päättää koko kauden. Vaikka kauden päättäminen voittojuhliin kutkuttaa, Latvala pitää maltin mielessä.

– Kyllä minä sen viimeisen päivän haluaisin tulla maaliin ja palkintopallilla päättää. Toki aina se, jos pystyy voittamaan, on kaikista kovin juttu, mutta jos siihen ei pysty tällä kakkostilallakin olisi hieno päättää kausi. Sillä lähtökohdalla lähden, että haluan myös sen maalin nähdä, Latvala linjaa.

Latvalan tallikaveri Esapekka Lappi on kisassa yhdeksäntenä. WRC2-luokan ainut kuljettaja Kalle Rovanperä kärsi lauantaina rengasrikon ja joutui jättämään päivän kesken. Hän jatkaa ralli2-säännön turvin sijalta 26.

Australian ralli jatkuu Suomen aikaa kello 22.38. Edessä on vielä viisi erikoiskoetta.

Lue myös:

    Uusimmat