Kalle Rovanperällä poikkeuksellinen tilaisuus – "Kaikilla on systeemi sekaisin"

Näin pahaan kuntoon Kalle Rovanperän auto meni 0:20
Näin pahaan kuntoon Kalle Rovanperän auto meni Jyväskylän MM-rallin ulosajossa.

Kalle Rovanperä lähtee torstaina alkavaan Kreikan MM-ralliin ensimmäisenä autona. Yleensä se tarkoittaa Akropolis-rallissa aikatappiota, koska kärkiauto joutuu tienputsaajan rooliin. Tällä kertaa kärkipaikka voi kääntyä poikkeuksellisesti jopa suomalaisen eduksi.

Yleensä Kreikan MM-rallissa ensimmäisenä tielle lähtevä auto on epäedullisessa asemassa. Tien pinnalla on niin paljon irtosoraa, että pitoa ei ole. Samalla ensimmäinen auto raivaa takana tuleville tietä ja he hyötyvät ajallisesti. Tällä kertaa asetelmat ovat täysin erilaiset, sillä Kreikassa vettä on tullut viime päivien aikana paikoin runsaasti.

Jos sadetta on vain vähän, saattaa tilanne kääntyä jopa suomalaisen eduksi. 

– Jos vesisade pysyy inhimillisenä, Kalle pystyy ajamaan tien pinnan ollessa vielä ehjä, jolloin siitä löytyy vielä pitoa,  C Moren asiantuntija RikuTahko analysoi.

– Jokainen auto rikkoo tien pintaa niin, että muta ja hiekka alkaa sekoittumaan. Olosuhde muuttuu raskaammaksi, jolloin auto ei kulje niin hyvin siinä ja muta tunkeutuu renkaan pintakuvioon. Pito huononee auto autolta ja ajaminen vaikeutuu.

Rovanperän kannalta menestysmahdollisuudet ovat todella paljon kiinni olosuhteista.

– Jos sataa, on Kallella parempi asetelma. Jos on kuivaa, Kalle kärsii, Tahko tiivistää.

– Jos on vesisade ja mutaa, pito vaihtelee. Siellä on sellaisia paikkoja, joissa on punaista mutaa, mikä tuntuu liukkaammalta kuin kirkas jää Suomessa, C Moren asiantuntija Jari Ketomaa kuvailee.

Lapin ”pakko päästä maaliin”

Rovanperän tiimissä toivotaan ehkä sadetta, mutta Hyundain Esapekka Lappi tuskin toivoo samaa. Hänen lähtöpaikkansa perjantaihin olisi ollut kuivaan keliin hyvä kärkiautojen takana. Lapin Etelä-Euroopan sorarallit ovat sujuneet tällä kaudella hyvin.

– Lappi oli hyvä Sardiniassa ja Portugalissa. Hän loisti niissä kisoissa, Tahko kehuu suomalaista.

Sen jälkeen tuli paha ulosajo Jyväskylässä. 

–  Oli älyttömän hyvässä positiivisessa kierteessä ennen Jyväskylää. Nyt se ulosajo on pakko nollata, sanoo Ketomaa.

Jyväskylän lisäksi Lappi keskeytti jo alkukaudesta Meksikon MM-rallissa, silloin kärkipaikalta.

– Kauden saldona on kaksi merkittävää rysäystä. Isoimmat ulosajot kärkipään kuljettajista. Toivottavasti ei niiden takia varmistele liikaa, mutta on myös pakko saada maalintuloja, ettei tule sitä tilannetta, että olet taas ulkona auton kanssa. DNF-saraketta ei vain saisi kasvattaa, pakko päästä maaliin, Ketomaa pohtii.

Hyundai on ollut teknisissä soraralleissa niskan päällä muihin tiimeihin verrattuna. Viime vuonna se otti selkeän niskalenkin Toyotasta, mutta tänä vuonna japanilaistalli on kuronut etumatkaa kiinni.

– Varmaan nämä eivät ole olosuhteet, joita Hyundailla toivottiin. He olisivat olleet stabiileissa olosuhteissa vahvoja kuten tänä vuonna noissa hitaammissa teknisissä Etelä-Euroopan sorakisoissa, Tahko pyörittelee.

Kärkitaisto

Portugalissa voitto meni Toyotan Rovanperälle ja Sardiniassa Hyundain Thierry Neuvillelle. Sekä Ketomaa että Tahko nostavat samat nimet kärkitaisteluun myös Kreikassa.

Myös Toyotan Elfyn Evans ja M-Sportin Ott Tänak ajavat asiantuntijoiden mukaan kärkipäässä, joskin Tänakin kohdalle piirretään kysymysmerkkiä Fordin ongelmien takia.

– Tänak ajaa kovaa, mutta epäilen Fordin kestävyyttä tuossa rallissa, Ketomaa tuumailee.

M-Sportin Tänak on kärsinyt lukuisista teknisistä ongelmista pitkin kautta. Kauden toisen MM-rallin Ruotsissa hän voitti, mutta sen jälkeen hänen Fordissaan on ollut teknistä vikaa, ainakin miehen omien sanojen mukaan. Tänak on kironnut käsijarruongelmia, ohjausvikaa ja parin viimeisen rallin yhteydessä autoon on pitänyt vaihtaa koko moottori.

Vetiset sääolosuhteet saattavat olla juuri se, mitä Tänak ja M-Sport tällä hetkellä kaipaavat. 

– M-Sport on ikuinen kysymysmerkki. Jos jossain kisassa he pystyvät yllättämään niin tällaisessa, jossa vähän kaikilla on systeemi sekaisin, Tahko sanoo viitaten olosuhteisiin.

– Alustapuoli ei ole ollut ongelma, mutta sitten puhtaissa nopeusralleissa moottorin teho ja luotettavuus eivät ole olleet sillä tasolla, että voitosta on kyennyt kunnolla kisaamaan.

Paljon tämän vuoden Akropolis-rallissa riippuu vesisateista, varsinkin Rovanperän menestyksen kannalta.

– Kalle on top kolmosessa. Jos sataa niin se muuttaa tosi paljon. Sitten nostan Kalle ihan voittajaehdokkaaksi, Ketomaa ennustaa.

Klo 12.30 Jutusta poistettu osia rankkasateista ja ääriolosuhteista.

Lue myös:

    Uusimmat