Lastenkodin henkilökunta pakeni silmittömän raivon vallassa riehuvaa 17-vuotiasta asukasta naapuriin – tiiliskivellä ovista läpi ja kolmelle aikuiselle vammoja

Yksityiseen lastenkotiin sijoitettu 17-vuotias poika sai raivokohtauksen ja pahoinpiteli kolme aikuista. Kaksi uhreista tarvitsi sairaalahoitoa.

Tapahtumat sijoittuvat marraskuulle 2020, jolloin Uudellamaalla sijaitsevassa lastenkodissa järjestettiin pihatalkoot. Talkoisiin osallistui lastenkodin henkilökuntaa ja asukkaita.

Pihalla 17-vuotias poika sai tietää, että hän joutuisi luopumaan kännykästään joksikin aikaa epätoivotun käytöksen seurauksena. Poika oli välittänyt kännykän avulla päihteitä.

Kun lastenkodin omistaja pyysi poikaa luovuttamaan kännykkänsä pois, poika menetti malttinsa. Hän kaatoi naisen maahan, alkoi hakata sekä potkia naista ja uhkasi tappaa tämän.

Pahoinpitelyyn puuttui kaksi miestä, jotka molemmat saivat osansa väkivallasta. Ensimmäistä miestä poika löi, potki ja puri. Poika myös heitti miestä metallisella kukkaruukulla päähän ja hakkasi haravalla.

Toista apuun rientänyttä miestä poika löi nyrkein ja harjalla.

Silmitöntä väkivaltaa

Uhreiksi joutuneiden aikuisten mukaan väkivalta oli silmitöntä. Poika heitteli ja löi kaikella, mitä hänen käsiinsä osui.

Lastenkodin omistaja kertoi, että hän oli käskenyt lopulta kaikkia pakenemaan lukkojen taakse sisälle. Poika heitti tiiliskiven ikkunan läpi ja murtautui tiiliskiven avulla yhteensä neljän oven läpi.

Kaikki kolme aikuista pakenivat lopulta naapurin ja onnistuivat soittamaan sieltä hätäkeskukseen. Samaan aikaan poika jatkoi riehumista pihalla rikkoen kalusteita ja autoja.

Nuorukainen kiisti oikeudessa pääosan toiminnastaan.

Oikeudessa syyttäjä esitti todisteina muiden muassa valokuvia kolhituista autoista ja rikotuista paikoista. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi valokuvien todistavan "voimallista riehumista".

Ehdollista vankeutta

Kaikki kolme aikuista saivat tilanteessa eriasteisia vammoja kuten kuhmuja, ruhjeita ja mustelmia.

Toisen apuun tulleen miehen olkapää meni sijoiltaan  ja lastenkodin omistajan käsi jouduttiin leikkaamaan.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi 17-vuotiaan pojan syylliseksi lastenkodin tapahtumien osalta nuorena henkilönä tehtyihin laittomaan uhkaukseen ja kolmeen pahoinpitelyyn.

Lisäksi oikeus luki pojan syyksi kuusi muutakin vähäisempää rikosta.

Oikeus määräsi nuorukaiselle rangaistukseksi seitsemän kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi hän joutuu maksamaan kärsimyskorvauksia lastenkodin omistajalle 5 000 euroa, olkapäähän loukkaantuneelle miehelle 2 000 euroa ja muita ruhjeita saaneelle miehelle 500 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat