Lare otti luistellen vauhtia ja liukui avantoon hylkeen lailla Lahdessa – kuvasi tempauksen videolle: ”Osa on ollut kauhuissaan”

Lare otti luistellen vauhtia ja liukui avantoon hylkeen lailla Lahdessa – katso hulvaton video 0:16

Kun avannossa on tullut käytyä 18 vuotta, peruspulahdus ei aina tunnu miltään. Siksi Lare Lautiainen on keksinyt vuosien varrella monia temppuja, jotka päättyvät kastautumiseen avannossa.

Viimeisimmän tempuistaan Lautiainen toteutti Lahden Mytäjärvellä. Hän otti vauhtia luistellen, hyppäsi mahalleen ja liukui avantoon. Koko komeus tuli kuvattua videolle.

– Tuo sattui vaan juolahtamaan mieleen. Joulun aikaan tuli kokeiltua ilman luistimia ja silloin huomasin, että vauhtia jää puuttumaan liikaa. Nyt sitten piti kokeilla luistinten kanssa, Lautiainen selittää.

Luistinten voisi kuvitella olevan riski tilanteessa. Lautiaista ei kuitenkaan huolestuttanut, että hän satuttaisi itsensä terään.

– Mietin ainoastaan, että kuinka painavaksi luistimet muuttuvat veteen mennessä. Mutta melkein voisi sanoa, että ne kelluttivat siellä. Niissä on vissiin sen verran tuota muovia.

– Helppoa oli mennä avantoon ja tulla ulos sieltä, Lautiainen kiteyttää.

Videosta on Lautiaisen mukaan tullut paljon ihmettelyjä.

– Osa kauhuissaan ja osa kannustanut, että hyvä meno.

”Olen pienestä pitäen ollut kuumaverinen”

Lautiainen kertoo, että innostus avantouintiin lähti jo lapsuudesta.

– Olimme vanhempien kanssa laittamassa mökkiä talvikuntoon ja sen verran oli kuitenkin jäätä ehtinyt tulla, että sanoivat, että tekevät avannon. Kävin siellä ja siitä se on sitten jäänyt. Olen pienestä pitäen ollut kuumaverinen, Lautiainen sanoo.

Lautiaiselle avantouinnissa on kyse rentoutumismuodosta. Pääsee viilentymään eikä minnekään ole kiire.

– Nautin siitä, kun pääsee viileään veteen ja voi uida sen aikaa, kun hyvältä tuntuu. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Lue myös:

    Uusimmat