Lapsia kohti Nokialla ajaneet veivät Helin käsilaukun ennen kaahailua koulun pihalla: "Yksi miehistä totesi, että kaikkea paskaa" – miehiä epäillään myös apteekkivarkaudesta

Poliisia paennut auto ajoi koulun pihalla lapsia kohti Nokialla – näin rehtori kommentoi järkyttävää välikohtausta MTV Uutiset Livelle 2:42
Tonttijärven koulun rehtori Mari Liukonsuo ylistää kuolulaisten vanhempia pienempien auttamisesta – näin hän kommentoi välikohtausta MTV Uutiset Livelle.

Lapsia kohti Nokialla kaahailleet miehet olivat vieneet Heli Ruotsalaisen käsilaukun samana päivänä, kun takaa-ajo koulun pihalla tapahtui. 

Kolme poliisia paennutta miestä ajoi lapsia kohti koulun pihalla Tottijärvellä torstaina poliisia paetessaan.

Vain tunteja ennen takaa-ajotilannetta samat miehet olivat vieneet Heli Ruotsalaisen laukun Sastamalassa.

Ruotsalainen kertoo olleensa paikallisen marketin parkkipaikalla lähellä autoaan, kun näki toisen auton ajavan sen vierelle. Ruotsalaisen auto ei ollut lukossa, sillä parkkipaikalla oli hyvin vähän ihmisiä ja rauhallista.

– Yksi miehistä tokaisi lakonisesti ”kaikkea paskaa.” Katsoin hetkeksi muualle ja autossa ollut laukkuni oli poissa, Ruotsalainen sanoo.

Miehiä epäillään myös apteekkivarkaudesta

Ruotsalainen juoksi auton perään ja huomasi, ettei autossa ollut takana lainkaan rekisterikilpeä. Edestä rekisterikilpi kuitenkin löytyi, ja Ruotsalainen sai sekä auton rekisterinumeron ja tuntomerkit ylös.

– Juoksin hetken auton perässä ja soitin heti 112, Ruotsalainen kertoo.

Parkkipaikan varkaus tapahtui torstaina noin kello 11 ja koulun pihalle päättynyt takaa-ajo tapahtui torstaina iltapäivällä.

Sisä-Suomen poliisi ei kommentoi, pääsivätkö he henkilöiden jäljille ja saiko takaa-ajo alkunsa Ruotsalaisen antamien tuntomerkkien vuoksi.

Samoja miehiä epäillään myös muun muassa apteekin omaisuuden anastamisesta.

"Puhelimen menettäminen iso kolaus"

Ruotsalainen kertoo, että tilanne meni ohi niin nopeasti, ettei hän kiinnittänyt paljoa huomiota miesten olemukseen.

Poliisi ei ollut kuitenkaan päässyt kuulemaan miehiä heti, sillä he olivat päihtyneitä, ja miehiä epäillään myös rattijuopumuksesta.

Ruotsalainen toivoo kovasti, että rikos saadaan selvitettyä ja erityisesti hänen puhelimensa paikannettua.

– Sen menettäminen oli iso kolaus, koska siellä oli minulle todella paljon tärkeää tietoa. Olen laulaja-lauluntekijä ja olin tehnyt demoja, jotka olivat kaikki puhelimessani. Biisit eivät olleet missään muualla ylhäällä. Olen menettänyt satojen tuntien edestä työtä, Ruotsalainen sanoo.

– Mieheni jäljitti puhelimen sijaintia, mutta signaali päättyi Sastamalan keskustaan Liekolankadun ja Kirkkokadun risteyksen tuntumaan. Miehet olivat poliisia paetessaan heitelleet tavaroitani samalla auton ikkunasta enkä tiedä, onko puhelimeni mennyt samalla.

Lue myös:

    Uusimmat