Lasiarkkuun 1800-luvulla haudattu lapsi löytyi pihamaan alta San Franciscossa – henkilöllisyys selvisi arkistojen ja DNA-teknologian avulla

Yhdysvalloissa San Franciscosta löydettiin vuosi sitten toukokuussa lasista ja raudasta tehty ruumisarkku, jonka sisällä olivat hyvin säilyneet pienen tytön jäänteet.

Asiasta kertoo Fox 29-kanava. Arkku löydettiin erään talon pihan alta, rakennustöiden yhteydessä. Alueella oli sijainnut 1860-luvun puolivälistä aina 1900-luvun alkuun saakka hautausmaa.

Vajaan metrin mittaisen arkun tiivis rakenne oli pitänyt ruumiin melko hyvässä kunnossa. Tutkimusten mukaan tyttö oli haudattu 1870-luvulla. Tuntemattomalle vainajalle annettiin ensin nimeksi ”Miranda Eve.

Pitkien tutkimusten ja selvittelyjen jälkeen tyttö tunnistettiin vuonna 1876 kuolleeksi Edith Howard Cookiksi. Tyttö oli kuollessaan vajaa kolmevuotias.

Tunnistamisessa käytettiin apuna muun muassa vanhoja arkistoja, vanhan hautausmaan aikaisia tietoja sekä kattavia DNA testejä ja analyysejä.

Lopulta tutkijat löysivät tytölle sukua olevia ihmisiä, kun DNA testien tuloksia verrattiin vainajan hiuksista otettiin näytteeseen.

Vanhoista asiakirjoista selvisi, että tyttö oli kuollut marasmiin, eli vakavaan krooniseen aliravitsemukseen. Taudin tunnusmerkkinä on, että uhrit kuihtuivat pikkuhiljaa kuoliaaksi.

Fox 29-kanavan jutussa tosin arvellaan, että todennäköinen taudin aiheuttaja on voinut olla jokin tarttuva bakteerin aiheuttama sairaus.

Tyttö haudattiin uudelleen viime kesäkuussa., ja hänen arkkunsa asetettiin toisen ruumisarkun sisään. Koska tyttö on sittemmin tunnistettu, hänelle pidetään ensi kuussa uusi muistotilaisuus.

 

Lue myös:

    Uusimmat