Viikonloppuna räntä ja lumi voivat yltää myös eteläiseen Suomeen.
Lappiin on satanut paikoin kymmeniä senttejä lunta, ja lisää on luvassa.
– Siellä tulee vielä lunta lisää tuonne pohjoiseen. Kovimmat hanget ovat jo noin 20 senttiä, ja lisää lunta tulee päivän mittaan ennen kaikkea Pohjois-Lappiin, kertoo meteorologi Pekka Pouta.
Etelässä taas lämpömittarit ovat näyttäneet lämpöasteita, mutta viikonlopuksi kylmenee ja lunta saattaa olla luvassa myös etelään.
– Lämpötila painuu öisin pakkasen puolelle kunnolla viikonloppuna etelässäkin, ja voi tulla räntää ja lunta. Tällä hetkellä torstai on vielä kunnon lounaispuhallusta, ajoittaista vesisadetta ja hyvin lämmintä
Torstaina räntää ja lunta voi tulla myös Pohjanmaan rannikolla.
– Luoteisvirtaus kylmentää lopulta koko Etelä- ja Keski-Suomenkin.
Lappiin on luvassa illan ja yön aikana kovaa puuskaa tuntureille ja Itä-Lappiin jopa myrskypuuskaa.
Perjantain vastainen yö menee pakkaselle maan keskiosassa ja paikoin tiet voivat olla perjantaiaamuna pakkasella etelämpänäkin.
– Tuossa vaiheessa sateet ovat jo maan keskiosassa ja pohjoisempana lunta.
