Lapin syrjäseuduilla poliisia tarvitaan ambulanssin mukaan viikottain – syynä potilaan uhkaava käytös

Poliisi joutuu varmistamaan ensihoidon tehtäviä useita kertoja viikossa Suomen Lapin syrjäseuduilla.

Kun potilas tai kohde arvioidaan uhkaavaksi, ensihoitajat odottavat poliisia ennen potilaan hoitamista. Lapin pitkien välimatkojen ja niukkojen resurssien takia poliisin saapuminen voi kestää jopa tunteja.

Mahdollisesti uhkaavia kohteita yritetään ennakoida jo hätäkeskuksen saadessa puhelun. Ensihoitoalalla työturvallisuuteen suhtaudutaan aiempaa tarkemmin.

– Väkivalta ja uhkailu eivät ole uusi ilmiö. Ennen sen ajateltiin kuuluvan toimenkuvaan, sanoo Suomen Ensihoitoalan liiton asiantuntija Heikki Sederholm.

Rovaniemellä ensihoidon kenttäjohtajana työskentelevän Petteri Malisen mukaan hätäkeskuksella ja poliisilla on melko tarkka käsitys Lapin alueen kohteista, joissa on oltava varuillaan. Tällöin poliisipartion tarvetta ennakoidaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Pitkien matkojen Lapissa ensihoitajan työssä korostuvat hoitotyö ja pitkät välimatkat. Potilaan kuljettaminen sairaalaan kestää tunteja, joten potilasta ehtii hoitaa eri tavalla kuin etelässä.

– Palkitsee, kun ehtii nähdä potilaan tilan kohenevan matkan aikana, sanoo Muoniossa ensihoitajana työskentelevä Hanne Vänskä.

Yhden vuoron aikana ambulanssin mittariin voi kertyä 1 500 kilometriä.

Toukokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan valtaosa ensihoitajista kohtaa henkistä väkivaltaa useita kertoja vuodessa. Kaksi kolmasosaa vastanneista naispuolisista ensihoitajista joutuu potilaan seksuaalisesti häiritsemäksi useita kertoja vuodessa. Fyysisen väkivallan uhkaa on kokenut kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista.

Ensihoitajien työturvallisuutta tutkittiin ensimmäistä kertaa koko maan kattavasti. Tutkimuksen tekivät yhteistyössä osa Saimaan ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijoista ja opettajista.

Lue myös:

    Uusimmat