Länsimetro kertoo huomenna arvion valmistumisen aikataulusta

Länsimetro kertoo huomenna arvion metron valmistumisaikataulusta.

Aalto-yliopiston, Keilaniemen ja Tapiolan asemien yhteiskäyttötestaukset ovat onnistuneet ja testit jatkuvat muilla asemilla, kertoo Länsimetron viestintäpäällikkö Satu Linkola.

– Tätä yhteiskäyttötulosta on koko ajan odotettu ja nyt alkuviikosta saatiin lopulta Keilaniemi ja Tapiola, Linkola sanoo.

Hänen mukaansa huomenna annettava arvio tarkentuu todennäköisesti vielä tulevaisuudessa.

Linkola sanoo, että testeissä on käyty läpi erilaisia skenaarioita, kuten eripituiset sähkökatkot, erilaiset tulipalot ja tulva. Skenaarioiden olosuhteissa on kokeiltu eri järjestelmiä kuten ilmanvaihtoa, kulunvalvontaa, pumppaamoa, hissejä ja savuntunnistusta. 

– Aseman lisäksi testataan viereinen asema ja savunpoistojärjestelmät niiden välillä. 

Yhteiskäyttötesteissä on Linkolan mukaan testattu nimenomaan asemien toimintaa - metrojunat ja niiden liikennöinti eivät ole testauksiin liittyneet. Linkolan mukaan Helsingin Seudun Liikenne (HSL) päättää erikseen liikennöinnin aloittamisaikataulusta. 

Metro on viivästynyt ja kallistunut 

Länsimetro-hanke on pahasti viivästynyt. Länsimetron rakentaminen on aloitettu Ruoholahdessa vuonna 2009 ja Espoossa vuonna 2010. Aikanaan liikennöinnin arvioitiin alkavan vuonna 2015 ja sittemmin vuoden 2016 syksyllä. 

Vuoden 2014 alussa kerrottiin, että viivästymiset liittyvät junien automatisointiin ja laituriovien toimittamiseen. 

Tänä syksynä on kerrottu, että Länsimetron myöhästymisen taustalla ovat olleet savunpoistoluukut, väärin asennettu virtakisko sekä tunneliin jäänyt kivipöly, joka tukkii junien tunnistimet ja pahimmillaan rikkoo junat. 

Länsimetro kertoi marraskuussa, että metron kokonaiskustannusarvio nousee noin 1,19 miljardiin euroon. Yhtiö tarvitsee 104 miljoonan euron korotuksen lainatakaukseen Espoolta ja Helsingiltä. 

Edellisen arvion mukaan rakennuskustannukset olisivat olleet 1,09 miljardia euroa.   

Länsimetron hinta jo 1186 miljoonaa euroa 2:28

Länsimetron viivästymisestä harmia yrittäjille 1:49

Lue myös:

    Uusimmat