Jättilaskuille löytyi syitä: Näin Länsimetro-yhtiö itse selittää miljardikustannukset

Länsimetrolla tekninen valmius kulkea Tapiolaan huhtikuussa 1:57

Länsimetron kokonaiskustannukset ovat nousseet 1,186 miljardiin euroon alkuperäisestä 714 miljoonasta eurosta. Länsimetro-yhtiö löytää kustannusten nousulle useita syitä.

Jo huhtikuussa hankesuunnitelman kustannusarvio nostettiin yli miljardin, mutta myöhemmin arviota nostettiin vielä siitäkin nykyiseen 1,186 miljardiin euroon.

Yhtiön mukaan keskeisimmät syyt kustannusten nousulle ovat olleet ennakoitua vaikeammat louhintaurakat, rakennusmääräysten vaatimusten muutokset ja tilantarpeiden kasvu, mukaan lukien tekniset tilat, savunpoisto ja esteettömyyden toteuttaminen asemien molemmilla sisäänkäynneillä.

Aiemmin julkisuudessa on ollut esillä toisenlaisia syitä kuten törttöilyä kiskojen asentamisen ja tilausten kanssa, huonoa johtamista ja heikkoa aikataulunhallintaa. Länsimetron entinen toimitusjohtaja Matti Kokkinen sai potkut tehtävästään vajaa kuukausi sitten.

Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo korostaa metron hyötyjä. Hänen mukaansa metro tuo etuja maankäytössä asemien ympäristössä.

– Metro tuo paljon rakentamista, Isotalo ennustaa.

Hänen mukaansa metron ansiosta rakennushankkeita syntyy yksin Tapiolassa yli 5 miljardin euron arvosta.

Aikataulutakaportti yhä auki

Länsimetro on pahasti aikataulustaan myöhässä. Tänään kerrotun arvion mukaan liikenne Helsingin Ruoholahden ja Espoon Tapiolan välillä voi alkaa aikaisintaan huhtikuussa. Espoon Matinkylään saakka päästäisiin nykyarvion mukaan aikaisintaan kesäkuussa.

Isotalo jättää edelleen auki pienen takaportin aikatauluarviolle.

– Aikataulu tarkentuu tammi-helmikuun vaihteessa testien edetessä, Isotalo kertoo.

Alun perin länsimetron ensimmäisen vaiheen Ruoholahdesta Matinkylään piti olla valmis syksyllä 2014. Sen jälkeen aikataulua on lykätty moneen kertaan. Muun muassa viime kesänä ennakoitiin, että liikennöinti alkaisi tammikuussa.


Lue myös:

    Uusimmat