Lännen Median kyselyn yllätystulos: Vihreiden Pekka Haavisto on suosituin vaihtoehto seuraavaksi pääministeriksi

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on suosituin henkilö Suomen seuraavaksi pääministeriksi, selviää Lännen Median teettämästä kyselystä. Toiseksi ylsi kyselyssä valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastanneista 22 prosenttia pitää Haavistoa parhaana henkilönä pääministeriksi. Kyselyssä sai valita suosikkinsa pääministeriksi eduskuntapuolueiden puheenjohtajista, jotka lueteltiin satunnaisessa järjestyksessä.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo valittiin kyselyssä selkeäksi kakkoseksi. Orpoa kannattaa pääministeriksi 16 prosenttia vastaajista. 

Keskustan puheenjohtajaa, pääministeri Juha Sipilää kannattaa vastaajista 13 prosenttia, sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen valitsisi pääministeriksi vastaajista 12 prosenttia.

Haavistoa kannattavat nuoret ja naiset

Haavistoa kannattavat eniten alle 50-vuotiaat naiset. Hän kerää kannatusta myös opiskelijoilta, toimihenkilöiltä ja kotiäideiltä- ja isiltä. Tukea tuli erityisesti pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta, joissa vihreiden kannatus on muutenkin korkea. Heikointa kannatus on alle 50 000 asukkaan kaupungeissa tai kunnissa.

Miehet kannattavat Petteri Orpoa Haavistoa enemmän. Orpo on myös suosituin yli 50-vuotiaiden joukossa pääministeriksi. 

Sdp:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle pääministerikyselyn tulos on aiempaa parempi. Rinne ei ole yleensä menestynyt hyvin, kun on mitattu henkilön suosiota. Hänen kannatuksensa oli kyselyssä suurinta eläkeläisten keskuudessa.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan, Li Anderssonin hyvä henkilökohtainen kannatus ei näy pääministerikyselyssä. Hän jää perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja kristillisten puheenjohtajan Sari Essayahin kanssa kauas kärkinelikosta. Anderssonia ja Halla-ahoa kannattaa pääministeriksi viisi prosenttia vastaajista. Essayah saa neljän prosentin kannatuksen.

Vähiten suosittuja seuraavaksi pääministeriksi olivat rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja sinisten puheenjohtaja Sampo Terho. Heitä kannattaa kyselyssä yksi prosentti vastaajista.

Pääministeriltä toivotaan turvallisuutta

Lännen Media kyselyn mukaan suomalaiset haluavat pääministeriltä turvallisuutta. Sama kriteeri painottuu myös presidenttikyselyissä.

Pääministerin tärkeinä ominaisuuksina mainitaan kokemus, pätevyys ja asiantuntevuus. Suomalaiset haluavat asiallisen, järkevän ja harkitsevan pääministerin.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen sanoo Lännen Medialle, että suomalaiset näyttävät selvästi pitävän Haaviston valtiomiestyylistä. Hänen mukaansa Haaviston suosioon vaikuttavat rakentavuus ja diplomaattisuus.

Rahkosen mukaan suomalaiset eivät selvästikään pidä yllätyksellisestä rähinöitsijästä, vaan haluavat luotettavan valtionhoitajan maan pääministeriksi.

–Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaista hahmoa suomalaiset vähiten haluaisivat, Rahkonen totesi Lännen Medialle.

Kyselyn teki Lännen Medialle Taloustutkimus joulukuun lopussa. Kyselyyn haastateltiin puhelimitse 1 004 suomalaista. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi.

Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Juttua päivitetty 5.1. kello 10.57. Juttua päivitetty kauttaaltaan.

Lue myös:

    Uusimmat