Mainos

Lännen Media: Suomalaisten eläkesijoitusten tuotit jäävät keskiarvosta

Suomalaisten eläkesijoitusten tuotot jäävät markkinoiden keskiarvosta, kertoo Lännen Media.  

Lännen Media vertasi seitsemän suurimman eläkesijoittajan markkinatuottoja keskimääräiseen markkinatuottoon kymmenen vuoden ajanjaksolla. Osakesijoituksissa keskiarvolle pärjäsi kaksi eläkevakuuttajaa, korkosijoituksissa yksi.  

Kun katsottiin koko salkun tuottoa, jokainen eläkevakuuttajista hävisi selkeästi keskivertosalkulle, joka oli sidottu maailman osake- ja korkoindeksiin.  

Näin ollen pelkkä maailmalle hajautettujen indeksirahastojen passiivinen omistaminen kartuttaisi suomalaisten eläkevaroja enemmän kuin eläkevakuuttajien toimelias arvopaperikauppa, Lännen Media kirjoittaa.  

Lännen Median mukaan yksi syy maailman indekseille häviämiseen on se, eläkesijoittajien salkuista yli neljäsosa on kiinni Suomessa, kun Suomen osuus maailmantaloudesta on vain pari prosentin kymmenystä.  

– Helposti ajatellaan, että suuressa Suomi-ylipainossa olisi jotain ylevää ja isänmaallista. Mutta sijoittamisessa pyritään myös tuottoon, eikä narulla voi työntää. Itse olen ollut tyytyväinen hajautuksen lisääntymiseen, sanoo Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan johtava ekonomisti Reijo Vanne.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.