Lännen Media: Kansalaisuusarvioinnissa huomioidaan rikokset vähintään viiden vuoden ajalta

Maahanmuuttovirasto Migri on joulukuussa päivitetyssä sisäisessä ohjeessaan linjannut, että se ottaa kansalaisuusarvioinnissa huomioon hakijan rikokset vähintään viiden vuoden ajalta. Asiasta kertovan Lännen Median mukaan arvioinnin alarajana ovat rikokset, joista on tuomittu vähintään 30 päiväsakkoa.

Migrin kansalaisuusyksikön tulosalueen johtaja Anu Soramäki sanoo, että lähtökohtana ovat lainvoimaiset rangaistukset. Lännen Median mukaan linjaus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi rattijuopumus voi vaikeuttaa kansalaisuuden saamista.

Soramäen mukaan jokainen kansalaisuushakemus arvioidaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Vaikutusta on myös sillä, kuinka monesta rikoksesta hakija on tuomittu.

Joulukuisesta päivityksestä huolimatta Migri on noudattanut päätöksissään samoja linjauksia useita vuosia, Soramäki kertoo. Suomen kansalaisuutta hakevan yhtenä ehtona on kansalaisuuslain mukaisesti, että hakija täyttää nuhteettomuusedellytyksen. Hakijalla ei siis saa olla kontollaan rikesakkoa kovempia rangaistuksia tai lähestymiskieltoa. Nuhteettomuusvaatimus ei kuitenkaan ole ehdoton.

Maahanmuuttovirasto arvioi kansalaisuushakemusten määrän kasvavan jo ensi vuonna. Soramäen mukaan taustalla on Suomeen loppuvuonna 2015 saapunut suuri turvapaikanhakijamäärä. Kansalaisuushakemusten määrä on jo nyt ollut kasvussa. Migrin mukaan suurin hakijaryhmä on tällä hetkellä Venäjän kansalaiset.

Kansalaisuushakemuksen käsittelyaika on tällä hetkellä noin 7–10 kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat