Lännen Media: Ex-Siwoissa tuntuvaa kasvua

Siwoista ja Valintataloista K-marketeiksi muuttuneiden lähikauppojen myynti ja asiakasmäärät ovat kasvaneet toistakymmentä prosenttia. Näin sanoo Keskon päivittäiskaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala Lännen Medialle.

– Nämä muutoksen jälkeiset myynnin ja asiakasmäärien kehitysluvut viestivät uudistuksen onnistumisesta, hän toteaa Lännen Median haastattelussa.

Toukokuun alusta tähän päivään saakka noin 70 myymälää on vaihtanut väriään Siwasta tai Valintatalosta K-marketiksi. Loppuvuonna tahti kiihtyy.

Vuodenvaihteeseen mennessä tavoitteena on arviolta 220 myymälän päivitys pääosin K-marketeiksi ja ehkä muutaman yksittäisen kohdalla K-supermarketiksi.

– Olemme halunneet muuttaa valikoimia monipuolisemmiksi ja hinnoittelua asiakkaiden kannalta edullisemmaksi mahdollisimman nopeasti, Rauhala perustelee.

Omistajan lähtökohta on, että mahdollisimman moni nykyisistä Siwoista ja Valintataloista muuttuu K-marketiksi, mutta todennäköisesti edessä on myös joitain sulkemisia.

– Mitä enemmän asiakkaita, sitä enemmän kauppoja, Rauhala
tiivistää Lännen Medialle.

"Noste jatkuu uutuudenviehätyksen jälkeenkin"

Keskossa uskotaan, että lähikauppojen noste jatkuu uutuudenviehätyksen jälkeenkin, vaikka aukioloaikojen vapautuminen on näkynyt ennen kaikkea supermarketkokoluokan suosiossa.

Kaupan aukioloajat vapautettiin tämän vuoden alussa.

– On totta, että isot myymälät ovat edenneet lauantai-illoissa ja pyhien myynnissä. Kuluttajat kuitenkin käyttävät tulevaisuudessa erityyppisiä ja -kokoisia kauppoja, riippuen ostostarpeesta, ajankäytöstä ja perhekoosta. Monet megatrendit, kuten väestön ikääntyminen ja auton käytön väheneminen suosivat lähikauppoja, Rauhala toteaa Lännen Median haastattelussa.

Aalto-yliopisto on markkinoinnin professori Arto Lindblom linkittää kiinnostuksen pienemmän koon päivittäistavarakauppoihin kotitalouksien koon pienenemiseen ja toisaalta lähipalveluiden arvostuksen kasvuun.

– Uusiutunut tuotetarjonta ja sitä kautta uutuudenviehätys voivat selittää myynnin kasvua tässä esimerkkitapauksessa ainakin osittain. Hinnoitteluun on saatu uutta vireyttä muun muassa Pirkka-tuotteiden avulla, Lindblom sanoo Lännen Medialle.

Uusia kauppiaita tarvitaan

Lindblom muistuttaa myös näkyvän markkinointiviestinnän merkityksestä asiakkaiden houkuttelussa. Uudet K-kauppiaat eivät ole astuneet remmiin samaa tahtia kauppojen uusiutumisen kanssa.

Tuoreita kauppiaita tarvitaan useita kymmeniä.

Keskon Rauhala kertoo Lännen Medialle, että parhaillaan on menossa tulevien kauppiaiden valmennusjakso.

– Vastaanotimme keväällä kauppiashakemuksia kuukaudessa yhtä paljon kuin tavallisesti vuodessa.

Ensimmäinen K-marketiksi vaihtunut Siwa sai K-kauppiaan elokuun puolivälissä Helsingissä. Siwat ja Valintatalot siirtyvät kauppiaiden vastuulle kolmella mallilla.

Perinteisessä mallissa yhdellä kauppiaalla on yksi kauppa. Toinen mahdollisuus on, että nykyinen kauppias saa kauppansa rinnalle toisen kaupan. Kauppiaalle voidaan myös niputtaa pienemmän kokoluokan myymälöistä 3–5 kaupan kokonaisuus.

Lue myös:

    Uusimmat