Mainos

Lämmin sää toi mukanaan varjopuolen – rattijuopumukset ja häiriökäyttäytymiset lisääntyivät

Lämpimän sään siivittämä alkoholinkulutus näkyi viikonloppuna muun muassa runsaana määränä rattijuopumuksia, pahoinpitelyjä ja häiriökäyttäytymistä. Poliisit ympäri Suomea kertovat, että viikonloppu on ollut kiireinen. Ainoastaan Itä-Suomen tilannekeskuksesta kerrottiin viikonlopun sujuneen rauhallisesti. Sisä-Suomen tilannekeskuksen mukaan Tampereen ja Jyväskylän alueella oli liikenteessä etenkin rattijuoppoja. Esimerkiksi Tampereella moottoripyöräpoliisi pysäytti rattijuopon, joka ajoi sadan kilometrin nopeusrajoitusalueella yli 180 kilometrin tuntinopeutta.

– Alkoholi tuntuu kesää kohden maistuvan. Kesän tulon huomaa aina tuollaisesta (lisääntyneistä rattijuopumuksista), vanhempi konstaapeli Heidi Järvenpää toteaa

"Huono keli on paras poliisi"

Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen mukaan "ruuhkaa on ollut", mutta tilanne ei poikkea normaalista kesäviikonlopusta.

Komisario Magnus Jakobssonin mukaan rattijuopumuksia ja pahoinpitelyitä on yleensäkin kesäisin enemmän.

– Aika usein nämä meidän asiakkaat ovat alkoholin tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena. Pitkälti se menee käsi kädessä, että jos on keli, on poliisilla enemmän töitä. Jos sataa vettä, silloin töitä on vähemmän. Huono keli on paras poliisi, komisario Magnus Jakobsson sanoo.

Hämeen poliisin tilannekeskuksen mukaan viikonloppu oli tavallista vilkkaampi.

– Kanta-Hämeessä on ollut hiljaista, mutta nyt sielläkin alkaa vilkastua. Hämäläisetkin ovat huomanneet, että kesä on tullut, tilannekeskuksesta todetaan.

Kesätapahtumiin lisätään resursseja

Helsingin poliisilla oli yksistään lauantaiyönä 382 tehtävää, joihin kuului muun muassa pahoinpitelyjä ja häiriökäyttäytymistä.

– Tehtävät ovat olleet tavanomaisia, mutta niitä on ollut paljon, komisario Arto Laitinen kertoo.

Laitisen mukaan esimerkiksi perjantaina Kaivopuistossa järjestetty, yli 100 000 katsojaa vetänyt ilmailunäytös työllisti poliisia paljon. Poliisin resurssien lisäämistä mietitään aina tapahtumakohtaisesti.

– Hyvässä hengessä tapahtumat ovat kuitenkin menneet, ei niissä juurikaan ole ollut järjestyshäiriöitä.

Myös Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksen alueella vietettiin kiireistä viikonloppua. Kesällä lisäkiireitä aiheuttavat muun muassa Turun Ruisrock ja Porin SuomiAreena.

Komisario Reijo Pennanen sanoo poliisin tekevän tapahtumien kanssa yhteistyötä, vaikka turvallisuus on aina järjestäjän vastuulla.

– Poliisi katsoo yleisen turvallisuuden näkökulmasta, millä voimavaroilla se osallistuu isompiin tilaisuuksiin, Pennanen kertoo.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.