Lakkojen kieltämistä kannattavien osuus kasvanut selvästi Evan kyselyssä
Päähallituspuolueiden kannattajat lähes yksituumaisesti hallituksen tukena.
Hallituksen työmarkkinasuunnitelmat jakavat kansan melko lailla kahtia, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) teettämästä kyselystä. Mittauksen mukaan 45 prosenttia vastaajista sanoo pitävänsä hallituksen työmarkkinauudistuksia välttämättöminä ja 42 prosenttia on eri mieltä.
Myös näkemykset lakoista jakavat vastaajat kahteen leiriin. Vastaajista 41 prosenttia olisi valmis kieltämään ulkopuolisille suurta haittaa aiheuttavat lakot kokonaan, mutta 46 prosenttia torjuu ajatuksen.
Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen pitää huomionarvoisena, että lakkojen kieltämistä kannattavien osuus on kasvanut tuntuvasti vuoden aikana. Viime vuoden keväällä tehdyssä tutkimuksessa kiellon kannattajia oli 30 prosenttia ja vastustajien osuus oli 51 prosenttia.
– Yli 10 prosenttiyksikön muutokset yhden vuoden aikana suomalaisten asenteissa ovat melko harvinaisia. Suurin muutos on tapahtunut perussuomalaisten äänestäjien kohdalla. Kun vielä vuosi sitten 37 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä olisi ollut valmiita kieltämään kokonaan lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, nyt 70 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä ajattelee näin, Metelinen summasi tiedotteessa.
Vasemmalta jyrkkä ei
Näkemyserojen taustalla heijastuvat vastaajien puoluekannat. Päähallituspuolueiden ja vasemmistopuolueiden kannattajien näkemykset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kokoomuksen kannattajista 92 ja perussuomalaisten kannattajista 82 prosenttia on samaa mieltä siitä, että hallituksen työmarkkinatoimet ovat välttämättömiä maan talouden kannalta.
Vasemmistoliiton kannattajista 94 prosenttia torjuu ajatuksen. SDP:n tukijoiden joukossa vastustajia on 84 prosenttia ja vihreiden keskuudessa 79 prosenttia.
Keskustan kannattajista 56 prosenttia tukee hallituksen aikeita. RKP:n ja kristillisdemokraattien äänestäjien näkemykset jakaantuvat, mutta molemmissa ryhmissä suurempi osuus kannattaa uudistuksia kuin vastustaa.
– Poliittisten näkemysten polarisoituminen oikeisto- ja vasemmistoryhmiin on näkynyt viime vuosien Arvo- ja asennetutkimuksissa. Nyt tämä kehitys tiivistyy jyrkäksi vastakkainasetteluksi hallituksen työmarkkinauudistusten konkretisoituessa ja vastustuksen ilmentyessä laajana poliittisena lakkoiluna, Metelinen sanoi tiedotteessa.
Kyselyssä tutkittiin myös näkemyksiä poliittisesta lakkoilusta. 17 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, ettei työajalla saisi protestoida lainkaan, ja 27 prosenttia katsoi, ettei mitään rajoituksia pitäisi asettaa. Yhteensä 56 prosenttia ajatteli, että poliittiset lakot saisivat kestää korkeintaan 2–3 vuorokautta. Hallituksen tavoite on asettaa raja yhteen vuorokauteen.
Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi liki 2 100 ihmistä 13.–21. maaliskuuta. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Eva on teettänyt Arvo- ja asennetutkimuksiaan vuodesta 1984.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää