Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti Tanskan MM-kisojen A-lohkon ottelussa maalein 3–1. Suomi pitää voitolla MM-puolivälieräpaikan omissa käsissään.
Leijonat lähti otteluun valtavat paineet niskassaan. Sen oli käytännössä pakko voittaa ottelu, jotta paikka MM-puolivälierissä olisi mahdollinen.
Ottelu eteni maalittomana kaksi ensimmäistä erää. Varsinkin toinen erä oli Leijonille todella vaikea. Tanska oli siirtyä ottelun puolivälin tienoilla johtoon, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi.
Tanska jatkoi keskimmäisellä kaksikymppisellä hurjaa myllytystä, mutta Suomi välttyi takaiskuilta.
Myös Leijonat sai toisessa erässä kiekon verkkoon. Iiro Pakarisen irtokiekkomaali kuitenkin sekin hylättiin.
Päätöserään lähdettiin siis maalittomasta tilanteesta. Ajassa 43:26 Leijonien peli vapautui kuin taikaiskusta. Hannes Björninen lakaisi päätykiekosta 1–0-johtomaalin, joka rentoutti Suomen otteita selvästi.
Lisää tuli vain puolitoista minuuttia myöhemmin. Rasmus Rissanen tinttasi uransa ensimmäisen MM-kisamaalin ja Suomen kahden maalin johtoon.
Maalien myötä Suomi oli ottelun loppuun selkeästi kuskin paikalla. Tanskan yllätysvalmius nosti kuitenkin päätään vielä ottelun lopussa. Alexander True toi juutit maalin päähän, kun ottelua oli pelaamatta hieman alle kaksi minuuttia.
Tanska aiheutti vielä sydämentykytyksiä seuraavassa vaihdossa, mutta ei onnistunut tasoittamaan. Pekka Jormakka vapautti Leijonat piinasta ja livautti kiekon tyhjään maaliin 3–1-loppunumeroiden merkiksi.
Suomi pitää siis voiton myötä MM-puolivälieräpaikan omissa näpeissään. Leijonat nousee lohkossa nyt kymmeneen pisteeseen. Lohkon viidentenä on Itävalta, jolla on seitsemän pistettä. Kummallakin joukkueella on vielä yksi ottelu jäljellä.
Mikäli Suomi ja Itävalta päätyvät lohkossa tasapisteisiin, Itävalta ottaa nelospaikan, sillä se voitti maiden keskinäisen kamppailun.
Itävalta pelaa tiistaina jo päivällä Isoa-Britanniaa vastaan. Se on otteluun selkeä ennakkosuosikki. Suomi pelaa iltaottelussa Sveitsiä vastaan. Leijonat joutuu todennäköisesti siis raapimaan kovalta sveitsiläisnipulta vähintään yhden pisteen, jotta puolivälieräpaikka varmistuu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää