Lakkoaalto iskee torstaina – tämä kaikki seisahtuu

Näin lakot vaikuttavat kansalaisten elämään torstaina 1:08
Katso videolta: Näin lakot vaikuttavat kansalaisten elämään torstaina.

Ammattiliitot ovat ilmoittaneet monista uusista poliittisista lakoista ensi torstaille.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoitti laajentavansa lakkoaan kymmeniin uusiin kohteisiin ympäri Suomen.

JHL:n mukaan ne vaikuttavat tuntuvasti muun muassa koulujen ja päiväkotien ruokailuun, busseihin, julkisten tilojen siivoukseen ja liikuntapaikkoihin eri puolilla Suomea.

Lakossa ovat mukana myös JHL:n jäsenet, jotka työskentelevät lentoasemayhtiö Finavian palkkalistoilla Turun lentokentällä. Lakkokohteena on myös esimerkiksi Tampereen ratikka.

JHL on lisäksi julistanut lähes kaikkiin lakkokohteisiin ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sekä tilapäisen siirron kiellon.

Myös postinjakelu menossa lakkoon

Poliittiseen lakkoon on menossa torstaina myös postinjakelu. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ilmoitti maanantaina, että lakon piiriin kuuluvat jakelu sekä kaikki jakelua valmistavat työt sen lähtötoimipaikoissa. Lakon ulkopuolelle jäävät postikeskuksessa tehtävä koneellinen lajittelutyö sekä ennalta sovitut joulukorttilajittelun työvuorot.

Lakkojensa laajentamisesta kertoi maanantaina myös Palvelualojen ammattiliitto PAM. Se on julistanut lakkoon nyt kaikkiaan 63 työpaikkaa, ja lakkokohteissa lakon alaisissa töissä työskentelee 10  000 työntekijää.

Aiemmin ilmoitettujen Keskon, Inexin ja Lidl:n logistiikka- ja jakelukeskuksien lisäksi lakko koskee nyt myös muun muassa osaa Avarnin junaliikenne- ja junaliikenneasemien vartiointia sekä Wihurin, Baronan, Tokmannin sekä Transvallin tukkuja ja logistiikkaa.

Julkinen liikenne pysähtymässä

JHL on jo aiemmin kertonut torstaille suunnitellusta vuorokauden kestävästä lakosta, joka käytännössä pysäyttäisi Suomen junaliikenteen sekä metro- ja raitiovaunuliikenteen Helsingissä.

VR kertoi perjantaina, että jos lakko toteutuu, lähi-, kauko- ja tavaraliikenteen junat eivät torstaina liiku. Lakolla kerrottiin olevan vaikutuksia myös perjantain liikenteeseen. VR aikoo tiedottaa asiasta tarkemmin tällä viikolla.

Metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä pääkaupunkiseudulla vastaavasta Kaupunkiliikenteestä kerrottiin niin ikään perjantaina, ettei tilannetta ole vielä ehditty käydä perusteellisesti läpi, mutta yleensä vastaavissa tilanteissa metro- ja raitiovaunuliikenne on ollut pysähdyksissä.

Torstaiksi on ilmoitettu myös Rautatiealan unioni RAUn poliittisesta lakosta, jonka aikana esimerkiksi veturinkuljettajat ja rautateiden liikenneohjaajat eivät tule töihin.

Myös Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT kertoi tiistaina lisää torstaisista työtaistelutoimistaan. Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina AKT:n ulottavan työtaistelutoimensa myös suurimpien kaupunkien bussiliikenteeseen.

Torstaille suunnitteilla monia lakkoja

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat kertoneet toteuttavansa torstaina laajat vuorokauden mittaiset poliittiset työtaistelutoimet, ellei hallitus avaa työntekijäjärjestöille tietä aitoihin neuvotteluihin ja keskeytä sosiaaliturvan leikkausten valmistelua. 

Samoin STTK:lainen toimihenkilöiden Ammattiliitto Pro ja korkeakoulutettujen Akavan Insinööriliitto kertoivat julistavansa vuorokauden mittaiset työnseisaukset torstaille vastalauseena hallituksen työelämäheikennyksille.

Lakoista on ilmoittanut muun muassa Paperiliitto. Vuorokauden mittaisten poliittisten mielenilmaisujen on määrä alkaa torstaiaamuna muun muassa Stora Enson Anjalankosken tehtailla sekä UPM Communication Papersin Jämsänkosken tehtaalla.

Energia-alan palkansaajia edustavat viisi ammattiliittoa ovat kertoneet järjestävänsä torstaina vuorokauden työnseisauksen yli kymmenellä voimalaitoksella isoissa kaupungeissa. Sähköliiton mukaan sähköntuotanto pysähtyy kyseisissä voimalaitoksissa ja kaukolämmön tuotannossa on turvauduttava varajärjestelyihin.

Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL:n vuorokauden mittaisessa lakossa kerrotaan olevan 31 elintarvikealan työpaikkaa ja noin 2 000 työntekijää. Suunniteltu lakko koskee esimerkiksi Arlaa Sipoossa, Valion neljää toimipaikkaa Helsingissä, Oulussa, Suonenjoella ja Vantaalla, Olvia Iisalmessa sekä Hartwallia Lahdessa ja Helsingin Tattariharjulla.

Päivitetty tiistain AKT-tiedotteen osalta 12.12. klo 8.17.

Lue myös:

    Uusimmat