Studio55.fissä seurataan kevään ajan yhteensä kymmenen yli viisikymppisen laihdutusurakkaa. Arja Lempinen kertoo nyt päiväkirjassaan kokemuksiaan ensimmäiseltä painonpudotuskuukaudelta.
Tiistai 27.3.2012
Tänään olen sairaana. Yöllä heräsin siihen, että olin kuumeessa. Vatsa on ihan sekaisin, ja päätä särkee. Vähän harmittaa, koska tänään en voi mennä kuntosalille.
Keskiviikko 28.3.2012
Vatsatauti on ohi, mutta vielä en ole kunnossa. Kuntoilu jää pelkästään koirien ulkoiluttamiseen.
Torstai 29.3.2012
Olen Turussa tapaamassa poikaani ja lapsenlapsiani. On vaikeaa syödä, kun käy kyläilemässä. Kotona on paljon helpompi noudattaa omaa ruokavaliotaan.
Perjantai 30.3.2012
Olen kylpylässä kuntotreffeillä. Päätin äsken, että nyt syön mitä haluan, koska harvoin sitä kylpylään pääsee. En halua maksaa turhasta, joten nyt syön hyvää, mutta valikoiden. Olkoon tämä minun juhlahetkiäni.
Kännykän nettiyhteys on ollut suurena apuna täällä, kun kirjaan syömisiäni ja liikkumisiani päiväkirjaan. Tämän päivän liikuntana on Thai Chita ja Bailatinoa. Lisäksi tehdään terveyskuntotestit. Testini tulos on suurimmaksi osaksi luokkaa 5 (keskimääräistä huomattavasti parempi.) Ainoa 4 tulee hartiaseudun liikkuvuudesta. Istumatyöntekijän ongelma näkyy edelleen, vaikka olenkin jumpannut ahkerasti niska- ja hartiaseutua.
Lauantai 31.3.2012
Aamu alkaa reippaalla sauvakävelylenkillä pirteässä pakkassäässä. Aamiainen maistuukin nyt hyvälle. Seuraavaksi ohjelmassa on joogaa ja ergotesti. Ergotestin tulos on hyvä. Jos olisin normaalipainoinen, kuntoluokkani olisi erittäin hyvä. Siis tässäpä yksi hyvä syy lisää pudottaa painoa. Päivän ohjelma päättyy vesijumppaan. Nyt voinkin sitten rentoutua allasosastolla.
Sunnuntai 1.4.2012
