Lähteäkö vai jäädä? Tästä syystä niin moni eronnut pari palaa takaisin yhteen

Ero aiheuttaa usein sekavia tunteita. Vaikka syyt eron taustalla kuulostavat järkeviltä, kuka tahansa saattaa sortua ajattelemaan, pitäisikö sittenkin antaa suhteelle toinen mahdollisuus.

Social Psychological and Personality Science -julkaisussa esitelty tutkimussarja osoittaa, että liki puolet ihmisistä kokee ristiriitaisia tunteita ennen eroa.

Utahin ja Toronton yliopistojen tutkijat kysyivät parisuhteessa olevilta ihmisiltä syitä siihen, miksi he halusivat joko jäädä suhteeseen tai erota. Moni kertoi haluavansa jäädä parisuhteeseen siksi, että olivat jo panostaneet suhteeseen niin paljon, perhevelvollisuuksien vuoksi tai siksi, että toivoivat parisuhteen parantuvan tai kumppanin muuttuvan. Parisuhteeseen jäämisen puolesta puhuvista vastaajista 66 prosenttia eli suurin osa kertoi haluavansa jäädä, koska he tunsivat olonsa läheiseksi kumppaninsa kanssa.

Eroa toivovien ihmisten joukosta suurin osa kertoi suurimmaksi syyksi säännöllisen tappelun tai luottamukseen aiheutuneen särön. Jopa 47 prosenttia vastaajista sanoi petollisuuden tai uskottomuuden olevan syy sille, miksi he harkitsivat eroa.

"On aina vaikeaa olla varma"

Tuloksista pistää silmään kuitenkin yksi asia. Eroamista harkitsevien joukosta 49 prosentilla oli asiasta ristiriitaisia ajatuksia, eivätkä he siksi tienneet, lähteäkö vai jäädä. Tutkijoiden mukaan ero onkin yleensä vaikeampi sille, joka on lähdössä. Epäröinti selittää myös sen, miksi on niin helppo palata yhteen, erota jälleen ja toistaa kaava.

– Sekavat tunteet erosta ovat yleisiä. Vaikka on asioita, jotka eivät toimi suhteessa, jotka voivat olla huolestuttavia, siinä ihmisessä, jota rakastaa, on myös paljon positiivisia asioita. On aina vaikeaa olla varma siitä, että loppu on oikea askel, toteaa Women's Health -sivuston haastattelema parisuhdeasiantuntija, Jane Greer.

Greerin mukaan kannattaa miettiä sitä, kuinka elämä paranee parisuhteen päätyttyä. Hän kehottaa täyttämään suhteen aiheuttaman tyhjiön uusilla aktiviteeteilla ja kokemuksilla.

Jos olet epävarma, Greer vinkkaa, että varmoja eron merkkejä ovat jatkuva riitely tai kumppanin välttely vaikkapa kiireitä tekaisemalla.

***

Lue myös:

    Uusimmat