Lähettikö 26-vuotias nainen vanhemmilleen lohduttoman tekstiviestin ruumisrekan pakkaskontista? "Olen kuolemassa, en saa henkeä"

Tältä näyttää Lontoon läheltä löydetty kuolemanrekka – 25-vuotiasta kuljettajaa epäillään murhista 1:07
MTV Uutiset Live kertoi järkyttävästä ruumislöydöstä keskiviikkona.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelemat vietnamilaiset perheet pelkäävät, että ainakin kolme heidän läheistään olisi ollut Essexin rekan kontissa.

Keskiviikkona 39 ihmisen ruumiit löydettiin Essexissä kylmäkuljetusrekan kontin kyydistä. Aiemmin kerrottiin, että poliisi uskoo kuolleiden olleen kiinalaisia.

BBC on tietoinen kolmesta vietnamilaisesta henkilöstä, joiden sukulaiset pelkäävät näiden olleen rekan kontissa. 

Lohduton viesti

26-vuotias Pham Thi Tra My oli lähettänyt myöhään tiistaina vanhemmilleen viestin, jossa hän pyysi anteeksi pieleen mennyttä matkaa ulkomaille.

– Olen kuolemassa, en saa henkeä. Rakastan teitä erittäin paljon äiti ja iskä. Olen pahoillani, viimeisissä viesteissä luki.

Naisen veljen mukaan tämä olisi maksanut salakuljettajille 30 000 puntaa ja hänen viimeinen tunnettu olinpaikkansa oli Belgia. Viesti oli lähetetty vain kaksi tuntia ennen kuin rekka saapui Belgiasta lautalla Britanniaan. 

Myös kaksi muuta kadoksissa

BBC:n mukaan perheidensä tietämättömissä on myös 26-vuotias vietnamilainen mies ja 19-vuotias nainen.

Naisen veli kertoi, ettei hän ole kuullut siskostaan sen jälkeen, kun tämä oli soittanut menneensä konttiin ja laittavansa puhelimensa pois päältä.

Epäiltyjen uhrien perheille on palautettu salakuljetuksesta maksetut rahasummat, BBC uskoo. Vietnamilaisten kuolemia ei ole virallisesti vahvistettu.

25-vuotiasta miestä kuulustellaan yhä epäiltynä murhasta ruumislöytöön liittyen. Tänään kerrottiin myös kahdesta 38-vuotiaasta uudesta epäilystä, jotka poliisi on pidättänyt.

Lue myös:

    Uusimmat