Lahden suuren palon vaaratilanne ohi: "Valtavat savupatsaat näkyneet ympäri kaupunkia"
Lahdessa pelastuslaitos sai alkuillasta hälytyksen suureksi luokitellusta rakennuspalosta.
Palopaikka on Lahden keskustan tuntumassa sijaitsevalla Laatikkotehtaankadulla. Kyseessä on noin 3 000 neliön kokoinen teollisuusrakennus.
Paikalle hälytettiin viisitoista pelastuslaitoksen yksikköä paloa sammuttamaan.
Sosiaalisessa mediassa on julkaistu kuvia paikalta nousevasta sankasta savupatsaasta.
Hälytys tuli pelastuslaitokselle viiden aikoihin. Pelastuslaitoksen mukaan teollisuusrakennus on tuhoutunut palossa. Rakennus tuhoutui pelastuslaitoksen mukaan täysin.
Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.
Vaaratiedote annettiin
Pelastuslaitos antoi illalla vaaratiedotteen, jonka mukaan ilmassa oli terveydelle vaarallista savua. Alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto. Myöhemmin vaaratilanteen todettiin olevan ohi. Tulipalon aiheuttama savu ei pelastuslaitoksen mukaan enää aiheuta vaaraa.
Lahden Paavolassa asuva Juha Hilpinen kertoo MTV Uutisille, että valtavat savupatsaat ovat näkyneet ympäri kaupunkia. Hilpinen kertoo, että iltaseitsemän aikoihin savua näkyi jo vähemmän.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää