Lady Gaga näyttäytyi naisellisempana kuin koskaan aiemmin – katso

Laulaja Lady Gaga näyttäytyi vuosittain järjestettävässä Video Music Awards -gaalassa tällä kertaa sekä tapojensa mukaisesti hyvin erikoisissa esiintymisasuissa että tapojensa vastaisesti hurjan naisellisessa mustassa iltapuvussa.

Nepalilais-amerikkalaisen Prabal Gurungin suunnittelemassa mustassa iltapuvussa arvostetussa VMA-gaalassa viihtynyt Lady Gaga, 27, oli epätavallinen näky naisellisessa asussa. Tähti on totuttu näkemään niin eriskummallisissa asuissa, että iltapuku persoonallisen tähden yllä on hyvin yllättävä valinta.

Gagan iltapuvussa oli hurjasti näyttäviä yksityiskohtia, jotka ohjasivat huomiota sekä tähden dekolteelle että hänen uumaansa. Myös näyttävä läpikuultava laahus käänsi katseita. Upea tyttömäinen ruusuke vyötäröllä oli persoonallinen lisä muuten symmetriseen asuluomukseen.

Kohahduttavista tempauksistaan tunnettu Gaga oli täydentänyt tyylinsä harsomaisella pikkulaukulla. Tähden kevyesti meikatuissa kasvoissa huomiota herätti hopeinen nenärengas, joka ei kuitenkaan varastanut näkyvyyttä upealta iltapuvulta. Tähden huulet oli punattu trendikkäällä persikansävyisellä mattahuulipunalla. Hiuksensa erikoisista kampauksistakin tunnettu Gaga oli jättänyt rennosti auki. Asukokonaisuudessaan Gaga näytti naisellisemmalta kuin koskaan aiemmin.

Vaikka Gagan asuvalinta illan juhlallisuuksiin oli hänen yllään yllättävä, oli Gaga osoittanut luottavansa asunsa oikean suunnittelijakonkarin käsiin. Singaporessa syntyneen Prabal Gurungin luomuksissa ovat vuosien saatossa viihtyneet lukuisat maailmantähden Cambridgen herttuatar CatherinestaMichelle Obamaan.

Ennen illan juhlia Gaga myös esiintyi VMA-gaalassa tuottamatta pettymystä teatraalisiin keikkoihin ja asuvaihtoihin tottuneelle yleisölle. Gaga näyttäytyi esityksensä aikana lavalla niin nunnapuvussa kuin pelkissä simpukkabikineissä. Gaga esiintyi peräti neljässä eri asussa lyhyen keikkansa aikana.

Lisää muodista Muodin huipulle -sarjassa:

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat