Labyrintti (The Maze Runner)

USA 2014. Ohjaus: Wes Ball. Käsikirjoitus: Noah Oppenheim, Grant Pierce Myers ja T.S. Nowlin, James Dashnerin romaanin pohjalta. Tuotanto: Marty Bowen, Ellen Goldsmith-Vein. Kuvaus: Enrique Cheniak. Leikkaus: Dan Zimmerman. Pääosissa: Dylan O'Brien, Will Poulter, Kaya Scodelario, Aml Ameen, Thomas Brodie-Sangster, Ki Hong Lee, Patricia Clarkson. Kesto: 113 min.

Nuorille aikuisille suunnattu fantasia on viime vuosina räjähtänyt niin kirjamyynnissä kuin valkokankailla. Ties kuinka moneen turhaan leffaan venynyt Twilight-saaga oli pökkelömäinen mormonihöpötys, mutta upposi nuorisoon kuin kuuma veitsi kameliin. Huomattavasti tasokkaampi Nälkäpeli-sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Dollareita tahkoavaan jonoon liittyy nyt apokalyptinen toimintajännäri Labyrintti, joka perustuu James Dashnerin suositun nuortenkirjasarjan ensimmäiseen romaaniin The Maze Runner. Jatkoa on tietenkin tulossa, valitettavasti.

Myöhäisteini Thomas (Dylan O'Brien) herää muistinsa menettäneenä valtavan labyrintin vankina. Sen keskelle on suljettu joukko muitakin nuoria miehiä, joista jotkut ovat Metsästäjiä, toiset Rakentajia ja kovakuntoisimmat Juoksijoita. Yhdessä he ryhtyvät selvittämään kuka heidät vangitsi ja miksi. Kolmessa päivässä(!) Thomas kohoaa paitsi tiedusteluja tekeväksi juoksijaksi myös yhteisön uudeksi johtohahmoksi, joka kyseenalaistaa apinamaisen lihaskimpun Gallyn (Will Poulter) valta-aseman. Yrittäessään ulos sekalainen joukkio joutuu väistelemään mekaanisia jättihämähäkkejä, jotka limaisine hammaskitoineen muistuttavat liikaa Alieniä.

Wes Ballin ohjaaman rytistelyn toiminta on kaavamaista ja ennalta-arvattavaa, juoni pullollaan loogisia aukkoja. Musiikki ja äänitehosteet käyvät uuvuttavasti päälle: jokainen käänne ja tunnetila taustoitetaan kakofonialla. Tämä turruttaa tehokkaasti sekä uhkan että mahdollisen samastumisen.

Päähenkilö on söpö ja valkoinen, mutta poppoossa on harkitusti myös muutama lihaksikas musta, neuvokas aasialainen ja yksi mukava lihava poika. Naisväkeä ei näy mailla halmeilla ensimmäiseen tuntiin, eikä se näytä ketään askarruttavan. Alusta loppuun höperön seikkailun epäuskottavimpaan tilanteeseen päästään, kun ensimmäinen ja ainoa tyttö lopulta putkahtaa paikalle. Hormoneja tursuavat puberteettihirviöt ovat viettäneet keskenään kolme pitkää vuotta; mutta kun he näkevät kovasti Kristen Stewartia muistuttavan naaraan pyörtyneenä, he eivät suinkaan edes ajattele mitään sopimatonta vaan peittelevät hänet sievään katokseen. "Tytöt on mahtavia!" mukava lihava poika huutaa.

Labyrintin maailma on sisältä brutaali ja päältä naurettavaksi siloiteltu. Se on nykyaikaisessa "elämä on taistelukenttä ja vain vahvimmat selviytyvät" -propagandassaan täysin kyyninen, eritoten kohderyhmän huomioon ottaen. Ballin elokuva maistuu ahneen uusliberalistin märältä unelta. Eikä jälkimaku ole hyvä.

Lue myös:

    Uusimmat