Juhanin* kantapää kipeytyi pysyvästi lääkärin antaman kortisonipistoksen takia.
Juhanin kantapää kylmettyi ja kipeytyi ulkomailla noin viisitoista vuotta sitten eräänä kevätkesän yönä. Juhani piti vaivaa vaarattomana ja uskoi sen parantuvan itsestään. Lääkärituttava vei Juhanin kuitenkin paikallisen ortopedin tutkittavaksi. Kielivaikeuksien takia lääkärin antama diagnoosi jäi hämärän peittoon, mutta sittemmin Juhani on saanut tietää, että kyseessä oli kantapäänaluksen limapussin tulehdus. Ortopedi kehotti Juhania hakeutumaan hoitoon heti Suomeen palattuaan.
Juhani totteli ortopedia ja otti Suomessa heti yhteyttä terveyskeskukseen. Terveyskeskuksessa nuori kesälomatuuraaja sanoi diagnoosiksi akillesjänteen tulehduksen ja antoi kantapään kipupisteeseen kaksi kortisonipiikkiä. Tuuraaja pyysi Juhanin jälkitarkastukseen kahden viikon kuluttua.
Kipu katosi, ja kahden viikon kuluttua Juhani sai ilmoittaa kandituuraajalle, ettei kipua enää tuntunut, ja jalka tuntui täysin terveeltä. Nuori lääkäri pisti kuitenkin vielä kaksi kortisonipiikkiä akillesjänteeseen.
– Kortisoni-injektioiden pistäminen suoraan terveeseen akillesjänteeseen on paha virhe. Lääkevalmistajan ohjeen mukaan pistos annetaan vain tarvittaessa, ja silloinkin jänteen vieruskudokseen, ei suoraan jänteeseen, Juhani sanoo.
Pistoksen jälkeen Juhanin akillesjänne kipeytyi välittömästi ja pysyvästi pistoskohdasta. Juhani valitti asiasta seuraavana päivänä, mutta pistokset antanut tuuraaja ei pitänyt tilannetta vakavana.


