Lääkäri sähköpotkulautojen kieltämisestä: "Kyllä se neljän kuoleman jälkeen alkaa olla perusteltu kysymys"
Suomessa on kuollut yhteensä viisi ihmistä sähköpotkulautaonnettomuuksissa, joista jopa neljä tänä vuonna.
Kolme neljästä tämän vuoden kuolonuhrista on ollut alaikäinen.
Ensimmäinen tapahtui kesäkuussa Vantaan Myyrmäessä, kun kolme lasta ajoi samalla sähköpotkulaudan päällä tien yli ja jäivät auton alle. Yksi lapsista menehtyi.
Toinen tapahtui juhannuksen aikaan, kun 14-vuotias poika kaatui Helsingin Kaivopuistossa ja menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin. Kolmannesta tapauksesta ei ole kerrottu julkisuuteen, kertoo Ilta-Sanomat.
Lisäksi elokuussa menehtyi aikuinen mies kahden sähköpotkulaudan törmäyksessä Espoon Leppävaarassa.
Suurimmaksi osaksi sähköpotkulautaonnettomuuksista seuraa ruhjeita ja murtumia.
– Tyypillisimmät kuolinsyyt sähköpotkulautaonnettomuuksissa ovat aivovammat tai massiiviset verenvuodot, sanoo Mehiläisen tapaturmapäivystyksen vastuulääkäri Teemu Helkamaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Pitäisikö sähköpotkulaudat kieltää?
Sähköpotkulautaonnettomuuksien määrä on laskenut merkittävästi ainakin pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2021 HUS:issa hoidettiin 475 skuuttionnettomuutta kun taas viime vuonna hoidettavaksi tuli vain 186 tapausta.
Mistä siis johtuu, että suurin osa kuolemantapauksista on tapahtunut juuri tänä kesänä?
– Voihan se olla ihan sattumaakin. Nyt, kun ne ovat olleet täällä jo muutaman vuoden käytössä, niin ehkä ihmiset uskaltavat ajaa niitä vähän rohkeammin, Helkamaa arvioi.
Hän myös kannustaa vanhempia miettimään, kannattaako lapsen puhelimeen asentaa sähköpotkulaudan vuokraussovellusta ja laittaa sinne luottokortin tiedot.
– Vanhemmathan siellä on maksamassa niitä, eli varmaan voi jollain tavalla rajoittaa käyttöä.
– Niin kauan, kun ei ole itse loukannut itseään pahasti, niin voi olla, että on vaikea ymmärtää, että se on vaarallista. Sitten kun se sattuu, niin jää paremmin mieleen ja tulee varovaisemmaksi, Helkamaa lisää.
Helkamaa ei ota suoraan kantaa siihen, pitäisikö sähköpotkulaudat kieltää kokonaan.
– Tämä on vaikea kysymys, onhan se kätevä tapa liikkua kaupungissa.
– Jos kuitenkin lääkärinä mietin yhteiskunnan kannalta, niin kyllähän se neljän kuolemantapauksen jälkeen rupeaa olla hyvä ja perusteltu kysymys. Ainakin rajoittaa käyttöä, Helkamaa sanoo.
Uusimmat
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
20:01
TTK-tuomaristo sai osakseen Timo Jutilan tiukan reaktion Mika Saukkosen tanssin jälkeen: "Sehän notkistuu koko ajan"
-
19:43
MTV Pennsylvaniassa: Paluu salamurhayrityspaikalle sai Trumpin kannattajat tunteikkaaksi
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
19:20
"En ollut hyvä ihminen poliisina" – Mikael Runebergin ura Jari Aarnion alaisena päättyi potkuihin ja vankeustuomioon
-
19:17
Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
-
19:17
TTK-voittaja Pernilla Böckerman paljastaa, jäikö tanssi osaksi elämää
-
19:10
Seireenien kutsussa piilee totuus: Viehtyneet miehet ottavat enemmän riskejä
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
Lataa lisää